Keinuma

Näin vähennät ruokahävikkiä kotona – 10 käytännön vinkkiä

Näin vähennät ruokahävikkiä kotona – 10 käytännön vinkkiä

Ruokahävikki on yksinkertaisuudessaan alun perin syömäkelpoista, mutta loppujen lopuksi roskiin päätynyttä ruokaa. Eli ruokaa, jonka joku olisi voinut syödä, jos jossain vaiheessa olisi toimittu toisin.

Ruokahävikin vähentäminen on yksi tehokkaimmista tavoista säästää rahaa, vähentää ympäristön kuormitusta ja helpottaa myös arjen sujumista. Koko ruokaketjua tarkastellessa suurimman osuuden ruokahävikistä aiheuttavat kotitaloudet (137 miljoonaa kiloa vuodessa) (Luonnonvarakeskus 2022).  Saatamme helposti kuvitella, että ruokahävikkiä syntyisi kotitalouksia enemmän esimerkiksi ravintoloiden tai ruokakauppojen toimesta, mutta näin ei itse asiassa ole. Ravintoloilla ja ruokakaupoilla on todennäköisesti jo hyvin pitkälle kehittyneet keinot ehkäistä hävikkiä, koska se on vastuullista ja taloudellisesti erittäin järkevää. Kotitalouksilla olisikin varmasti paljon opittavaa näiden toimijoiden toimintatavoista hävikin ehkäisemiseksi.

Tässä artikkelissa kerron miksi kotitalouksissa syntyy ruokahävikkiä ja mitä hyötyä pienilläkin muutoksilla voi saavuttaa. Lopuksi listaan 10 käytännöllistä vinkkiä, joilla meistä jokainen voi vähentää ruokahävikkiä helposti.

Miksi ruokahävikkiä syntyy?

Ruokahävikin taustalla voi olla monia erilaisia syitä.

  • Ruokaa ostetaan liikaa: hävikkiä syntyy, kun yksinkertaisesti ruokaa ostetaan enemmän kuin ehditään valmistaa ja syödä. Myös yksittäisiä ruoka-aineita saatetaan ostaa liian isoissa myyntipakkauksissa tarpeeseen nähden, jolloin osa raaka-aineesta saattaa jäädä käyttämättä (esim. maustekastikkeiden pullon pohjat).
  • Huono suunnittelu: jos ruoka- ja ostoslistaa ei mietitä riittävästi etukäteen, osa tarpeellisista raaka-aineista saattaa jäädä ostamatta ja muut ruokaan tarvittavat raaka-aineet unohtuvat sen vuoksi kaappiin pilaantumaan. Tai ostetaan heräteostoksina raaka-aineita, joista ei lopulta tehdäkään mitään. Hävikkiä syntyy helposti myös silloin, kun raaka-aineiden säilyvyyttä (päiväyksiä) ei huomioida riittävästi ruokien valmistusjärjestystä päättäessä.
  • Epäonnistunut ruuanvalmistus: varmasti meistä jokainen on joskus onnistunut pilaamaan ruuan esimerkiksi liialla suolalla, pohjaan palamisella tai lattialle kaatamalla. Vahingoille ei yleensä voi mitään, mutta omia ruuanlaittotaitojaan ja -tapojaan voi ja kannattaa kehittää.
  • Päiväysmerkintöjen tulkitseminen väärin: parasta ennen sekoitetaan usein viimeiseen käyttöpäivään, jolloin vielä täysin käyttökelpoista ruokaa päätyy hukkaan.
  • Huono tai väärä säilytys: ruoat pilaantuvat helposti, jos niitä säilytetään esimerkiksi väärässä lämpötilassa tai sopimattomassa astiassa.
  • Liian suuret annokset: ruoan annostelu lautaselle epäonnistuu ja sitä jää lautaselle ja päätyy roskiin. Syynä voi olla se, että nälkä lähtikin jo pienemmällä määrällä tai että ruoka ei maistunutkaan riittävän hyvin.

Kun tunnistat, mistä syistä oman kotitaloutesi ruokahävikki johtuu, on sinun helpompi löytää ratkaisuja hävikin vähentämiseen.

Miksi ruokahävikin vähentämiseen kannattaa kiinnittää huomiota?

Ruokahävikin vähentäminen on ilmasto- ja ympäristöteko. Jokaisen roskiin heitetyn leipäpalan, banaanin tai jogurttipurkin takana on kokonaisen tuotantoketjun työ: maanviljely, valmistus, kuljetus, pakkaaminen, varastointi ja myynti. Kun ruokaa menee hukkaan, myös sen tuotantoketjun aikana aiheuttamat hiilidioksidipäästöt syntyvät turhaan. Ruokahävikin vähentäminen on vastuullista kuluttamista ja oman hiilijalanjäljen pienentämistä, mutta myös toisten ihmisten työn ja maapallon antien arvostamista.

Pitkällä aikavälillä ruokahävikin vähentäminen näkyy myös säästöinä ruokamenoissa. Jos kotitalous heittää vuosittain kymmeniä kiloja ruokaa pois, se voi tarkoittaa jopa satojen eurojen menetyksiä. Kun opettelee suunnittelemaan ostokset ja hyödyntämään jääkaapin sisällön luovasti, voi säästää merkittäviä summia rahaa.

Kun otat asiaksesi vähentää ruokahävikkiä, helpotat itse asiassa samalla omaa arkeasi ja käytät aikasi tehokkaammin. Miksi laittaa kokonaan uusi ruoka, jos aiempien aterioiden tähteitä hyödyntämällä saat koottua aterian paljon nopeammin? Kun teet kerralla enemmän ruokaa, jota voit syödä useammalla aterialla tehostat ajankäyttöäsi moninkertaisesti: saat yhdellä ruuanlaittokerralla useamman aterian ruuat, eikä ruuanlaiton jälkien siivoamistakaan tule niin paljoa kuin jos tekisit joka aterialle uudet ruuat.

10 käytännön vinkkiä ruokahävikin vähentämiseen

  1. Suunnittele ruoka- ja ostoslista etukäteen – näin tiedät, mitä ostat ja mihin raaka-aineet käytät. Lisää vinkkejä arjen ruokahuollon suunnitteluun, ennakointiin ja kehittämiseen löydät toisesta blogiartikkelistani: Ruokahuoltoa suunnittelemalla helpotusta arkeen
  2. Säilytä elintarvikkeet oikein – tarkista säilytysohjeet pakkauksesta tai netistä etsimällä. Varmista, että jääkaapin ja pakastimen lämpötilat ovat suositusten mukaiset. Panosta säilytysastioihin – esimerkiksi ilmatiivis astia auttaa siinä, että ruoka ei kuivu tai nahistu ennen aikojaan. Läpinäkyvistä astioista näkee helposti niiden sisällön eikä ruokaa unohdu niin helposti jääkaappiin.
  3. Opettele annostelemaan sopivasti – ota mieluummin ensin vähän vähemmän ja hae tarvittaessa lisää. Maista ensin!
  4. Tee ruokatarpeiden inventaario säännöllisesti: kurkista jääkaappiin, leipäkoriin ja hedelmäkulholle useamman kerran viikossa tai vähintään kerran viikossa, pakastimeen ja kuiva-ainekaapeille riittää yleensä kuukausittainen tarkistus tai vähintään muutaman kerran vuodessa.
  5. Panosta ruokatarpeiden järjestykseen kaapeissa: huolehdi, että ruoka-aineet kiertävät (uudet taakse ja vanhat ensin käyttöön). Kaappien ja laatikoiden hyvä järjestys auttaa hahmottamaan kaappien sisällön paremmin ja inventaariokin sujuu helposti ja nopeasti. Korosta pian pois käytettävien elintarvikkeiden paikka esimerkiksi omalla korilla tai hyllyllä ja käy nämä elintarvikkeet läpi aina ensiksi, kun olet laittamassa ruokaa.
  6. Hyödynnä tähteet luovasti – esimerkiksi edellisen päivän pastan ja kastikkeen voi jatkojalostaa paistokseksi, keitetyt perunat pyttipannuksi (sekaan voi laittaa lähes mitä tahansa proteiinin lähdettä) tai hieman nahistuneet kasvikset voi laittaa sosekeittoon. Kaikkien ei tarvitse syödä joka ruoalla samaa – joskus voi olla jämäruokalounas tai -päivällinen, jolloin ruuantähteet jaetaan syöjien kesken (yksi syö yhtä ja toinen toista tai jokainen syö vähän kaikkea).
  7. Tunne päiväysmerkinnät: Parasta ennen = tuote on usein käyttökelpoinen pitkäänkin tämän päivämäärän jälkeen. Käytä aistejasi käytettävyyden arvioinnissa. Jos elintarvike näyttää, tuoksuu, maistuu ja tuntuu normaalilta, se on yleensä vielä käytettävissä.

    Viimeinen käyttöpäivä = päivämäärä, jota ei kannata ylittää. Priorisoi näiden elintarvikkeiden käyttö ensisijaiseksi ja viimeiseen käyttöpäivään mennessä. Jos tiedät, että et ehdi käyttää tuotetta ennen viimeistä käyttöpäivää, tarkista voiko sen esimerkiksi pakastaa jo hyvissä ajoin.

  8. Pakasta ylimääräinen ruoka – leipä, marjat, valmisruoka ja monet kasvikset säilyvät hyvin pakastimessa. Pidä kuitenkin huolta, että ruuat tulevat käyttöön pakastimesta – pidä pakastimen tyhjennysviikkoja säännöllisesti ja suunnittele ruokalista pakastimen antimista.
  9. Ruokahävikin vähentäminen juhlien yhteydessä: suunnittele juhlien tarjoilut mahdollisimman hyvin etukäteen. Jos tarjoiluja jää silti paljon yli, anna osa vieraille mukaan tai kutsu vaikka naapurit herkuttelemaan juhlien jälkeen.
  10. Auta myös muita tahoja ruokahävikin vähentämisessä: hyödynnä hävikkiruokaa välittäviä sovelluksia tai osta kauppojen ja tehtaanmyymälöiden hävikkituotteita (pintavaurioiset hedelmät ja kasvikset, testituotteet, pakkaukseltaan vaurioituneet tuotteet, punalaputetut päiväystuotteet). Usein näillä keinoilla säästää myös rahaa, jos ostoslistalla olisi muutenkin ollut vastaavia tuotteita.

Minkä uuden tavan sinä voisit ottaa käyttöön ruokahävikin vähentämiseksi? Tai oliko listalla joku sinulle entuudestaan tuttu tapa, jonka voisit ottaa uudelleen käyttöön?

Ylläpidän Facebookissa ”Arki keinumaan tasapainoisesti – Yksinkertaista elämääsi” -nimistä ryhmää. Ryhmässä tavoitteenani on nostaa elämän yksinkertaistamiseen liittyviä teemoja esille ”teema/kuukausi” -ajatuksella. Syyskuun teemana on ruoka ja arjen ruokahuolto. Muiden kuukausien teemoista voit lukea Yksinkertaisempaa elämää-blogiartikkelista.

Vuoden aikana sukellamme jokaiseen teemaan omalla vuorollaan – keskustellen, inspiroituen ja jakaen vinkkejä siitä, miten arjesta voi tehdä lempeästi yksinkertaisempaa ja omannäköisempää. Kirjoitan näistä aiheista myös tulevissa blogikirjoituksissani.

Jos elämän yksinkertaistamiseen liittyvät teemat kiinnostavat sinuakin, tule mukaan ryhmään tai ota blogini aktiiviseen seurantaan. Pääset mukaan ryhmään alla olevasta painikkeesta.

Näin vähennät ruokahävikkiä kotona – 10 käytännön vinkkiä Read More »

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä takana.

Vuosi yrittäjänä

Ajatuksia yrittäjyydestä ensimmäisen vuoden jälkeen

Reilu vuosi sitten kävelin yritysneuvonnassa käynnin jälkeen Jyväskylän keskustassa ja tajusin, että olen ottamassa isoa askelta yrittäjäksi. Olin jo irtisanoutunut vakituisesta työsuhteesta ja jännitin minkälaisen vastaanoton pari päivää aiemmin työstämäni liiketoimintasuunnitelma saisi neuvonnasta. Vastaanotto oli positiivinen, joten ei ollut enää mitään estettä laittaa asioita eteenpäin. Yritysneuvonnassa käynnin jälkeen meni noin viikko, kun minulla oli jo myönteinen starttirahapäätös kädessä ja muutaman viikon päästä perustamisasiakirjat tehtynä.

Keinuma viettääkin tänään 1-vuotissyntymäpäiväänsä ja minä juhlin sitä, että olen ollut nyt vuoden yrittäjänä. Tähän ensimmäiseen vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista ja mitään näistä kokemuksista en vaihtaisi pois!

Vuosi on pitänyt sisällään valtavan määrän uuden opettelua. Välillä se on tapahtunut helposti ja vaivattomasti ja välillä niin sanotusti kantapään kautta. Yrittäjyys on ollut myös jatkuvaa itseni haastamista ja epämukavuusalueella operoimista. Olen kuitenkin saanut edetä itselleni sopivin, pienin askelin, sopivasti haastaen, onnistumisista iloiten ja epäonnistumisista oppien.

Olen rohkaistunut tämän vuoden aikana hurjan paljon. Minua kehuttiin rohkeaksi, kun hyppäsin yrittäjäksi, mutta tuolloin koin itse, että minulla ei ollut muita vaihtoehtoja enkä nähnyt itsessäni rohkeutta. Nyt sen sijaan huomaan, että ajatukseni ovat alkaneet muuttumaan ja koen, että minusta on tämän vuoden aikana tullut rohkeampi. Olen löytänyt luottamuksen omaan tekemiseeni hitaasti, mutta varmasti. Tunnistan, että olen oppinut uusia asioita ja sen myötä kasvanut ja kehittynyt myös ihmisenä. Helpotusta arkeen tuo myös se, että olen antanut itselleni luvan kasvaa ja kehittyä jatkossakin loppuelämäni ajan. Minun ei tarvitse olla täydellinen, valmis tai täysin osaava onnistuakseni yrittäjänä. Riittää, että olen valmis kehittymään.

 

Olen kiitollinen itselleni, että olen uskaltanut ryhtyä yrittäjäksi ja että uskallan toimia yrittäjänä jatkossakin. Haluan sanoa kiitokseni
tästä ensimmäisestä vuodesta myös kaikille teille,

  • jotka olette kannustaneet minua tällä polullani
  • jotka olette ostaneet Keinuman palveluita tai osallistuneet Keinuman tapahtumiin
  • jotka olette olleet kiinnostuneita Keinumasta ja vierailleet kotisivuillani
  • jotka seuraatte Keinuman somekanavia Instagramissa ja Facebookissa
  • jotka harkitsette Keinuman palveluiden ostamista
  • jotka olette kertoneet tutuillenne Keinumasta kasvokkain tai somessa
  • jotka olette jollain tavalla olleet osa Keinuman tarinaa

Tämä vuosi on antanut minulle valtavasti. Seuraavalta vuodelta toivon

  • lisää uusia kokemuksia
  • rohkeuden kasvattamista entisestään
  • valtavasti ihania kohtaamisia ihmisten kanssa
  • oivalluksia ja uuden oppimista
  • ideoita, luovuutta ja itseni toteuttamista
  • oman polkuni vahvistumista

Vuosi yrittäjänä Read More »

Arki keinumaan tasapainoisesti -työkirja maksutta uutiskirjeen tilaajille

Arki keinumaan tasapainoisesti -työkirja

UUTISKIRJEEN TILAAJILLE ILMAINEN TYÖKIRJA

Keinuman ensimmäinen työkirja on julkaistu tänään 14.2.2023 ystävänpäivän kunniaksi. Jaan sen kaikille Keinuman uutiskirjeen tilaajille, joten jos haluat saada tämän 20-sivuisen työkirjan omaksesi, tilaa uutiskirje Keinuman etusivulta.


Kerron tässä blogitekstissä hieman työkirjan sisällöstä ja siitä, kuinka se syntyi.


Itse rakastan täyttää kaikenlaisia työkirjoja ja olen täysin vannoutunut listojen ja taulukoiden ystävä. Arjen sujumisen näkökulma on tullut itselleni tärkeäksi lapsiperhearjen, työn ja perheen yhdistämisen haasteiden sekä työuupumuksen myötä. Olen oppinut kantapään kautta sen, että arkeen kannattaa panostaa, sillä sen sujuminen vaikuttaa ihan kaikkeen. Suorittamalla ja täydellisyyteen pyrkimällä ei kuitenkaan pääse kovin pitkälle – en suosittele kokeilemaan. Lempeämpi asenne ja pienet askeleet ovat itselläni olleet paljon toimivampia tapoja tasapainoisempaan arkeen ja sen vuoksi halusin kirjoittaa työkirjan tästä aiheesta.


Nostin tähän työkirjaan neljä keskeistä näkökulmaa tasapainoisempaan arkeen: omien arvojen mukainen elämä, turhasta luopuminen, pienet hyvinvoinnin teot sekä myönteiseen keskittyminen. Nämä ovat toisaalta todella isoja asioita, mutta toisaalta myös sellaisia asioita, että pienetkin muutokset oikeaan suuntaan näkyvät heti arjessa. Nämä aiheet ovat myös sellaisia, että niihin voi palata useita kertoja elämän aikana. Todennäköisesti joka kerta löytyy joitain pieniä konkreettisia tekoja, joita voi tehdä parantaakseen oman arjen sujuvuutta. Näiden pienen pienten tekojen vaikutus moninkertaistuu ajan myötä.


Erityisen tärkeänä koen sen, että jokainen pohtisi niitä itselleen tärkeitä asioita omassa arjessaan. Vahvistamalla arjen tärkeitä asioita ja kaikkia niitä hyväksi havaittuja, toimivia tapoja, pääsee jo pitkälle. Jos vielä karsii ympäriltään erilaisia turhia ja merkityksettömiä asioita, saa kirkastettua niitä itselle tärkeitä asioita entisestään. Luopumalla turhasta vapauttaa energiaa, jaksamista, aikaa ja monia muitakin voimavaroja, joita voi sitten kohdistaa niihin itselle tärkeisiin asioihin.


Omasta hyvinvoinnista huolehtimista ei voi (valitettavasti) ulkoistaa kenellekään eikä sitä voi siirtää myöhemmin tehtäväksi. Itse olen syyllistynyt aiemmin sellaiseen ajattelutapaan, että minulla on aikaa omalle hyvinvoinnille sitten, kun lapseni ovat lentäneet pesästä. Tämänkin ajatustavan olen joutunut muuttamaan, sillä tajusin, että jos en huolehdi hyvinvoinnistani nyt, ei minulla pian ole 10-15 vuoden päästä enää mitään hyvinvointia mistä huolehtia. En kuitenkaan enää ajattele, että hyvinvoinnista huolehtiminen on vain liikuntaa, ruokavaliota ja riittävää unta, vaan ajatukseni hyvinvoinnista ovat monipuolistuneet todella paljon. 


Ihmiselämään kuuluvat myös ne kärsimystä, huolta ja murhetta aiheuttavat asiat. Haasteilta ei kukaan välty elämänsä aikana. Voimme kuitenkin itse vaikuttaa siihen, miten niihin suhtaudumme. Otammeko ne vastaan sellaisina kuin ne ovat, silloin kun niiden aika on vai pelkäämmekö niitä jo etukäteen tai jäämmekö vellomaan niihin? Suuntaamalla tietoisesti huomiomme elämän myönteisiin puoliin voimme tukea ja parantaa omaa hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme. Oma asenteemme on se, mihin jokainen meistä voi vaikuttaa. Surut ja murheet voimme kohdata myötätuntoisesti ja antaa niiden tehdä tehtävänsä ja sen jälkeen voimme suunnata huomiomme muihin asioihin. 


Jos koet, että arkesi kaipaisi lempeää tönäisyä kohti parempaa tasapainoa, tutustu työkirjaan ja pohdi, että mikä olisi tässä hetkessä sellainen pienen pieni asia, jonka voisit toteuttaa helposti. Mitä sinä tarvitset juuri nyt tässä hetkessä?

Arki keinumaan tasapainoisesti -työkirja Read More »

Heidi Poikolainen Keinuma Oy:n yrittäjä

Tästä alkaa Keinuman tarina

Julkaisua päivitetty 30.7.2024.

 

Yrittäjyys on ollut haaveenani jo pidempään, mutta aiemmat ideat eivät ole päätyneet toteutukseen asti. Elämääni on mahtunut monenlaisia käänteitä ja viimeisen puolentoista vuoden aikana on tapahtunut erityisen paljon.

 

Työuupumus ja huoli omasta jaksamisesta vaativat minua tekemään isoja muutoksia elämääni ja totesin, että nyt jos koskaan on aika toteuttaa unelmiani!

 

Opintovapaavuoden aikana toteutin jo pitkäaikaisen haaveeni ammattijärjestäjäksi kouluttautumisesta ja mindfulnessin opiskelusta. 

 

Nyt vuorossa on yrittäjyyshaaveen toteuttaminen ja tästä alkaakin Keinuma Oy:n tarina ja toivon, että se on pitkä, onnellinen ja täynnä iloa, oppimista, oivalluksia ja ihania kohtaamisia!

 

Tervetuloa mukaan Keinumaan! 

 

Terveisin, Heidi

 

PS. Löydät Keinuman myös Facebookista ja Instagramista! Verkostoidun myös mielelläni LinkedInissä, josta löydät minut omalla nimelläni. Tilaamalla Keinuman uutiskirjeen, pysyt mukana Keinuman kyydissä!

Tästä alkaa Keinuman tarina Read More »

Scroll to Top