2024

Muovisia mukeja pinottuna seinän viereen Tavaratalo-näyttelyssä.

Kodin järjestämiseen liittyy tunteita ja arvottamista

Kodin järjestämiseen liittyy tunteita ja arvottamista

Tavaratyö on tunnetyöskentelyä

Artikkelia päivitetty 26.2.2025.

Meillä jokaisella on omassa kodissamme enemmän tai vähemmän erilaisia tavaroita ja esineitä. Tavarat ja erilaiset materiaalit sekä niiden kuluttaminen ovat pysyvä, ja osin ristiriitainenkin, osa elämää. Tavaroista on tullut meille sekä välttämättömyyksiä että turhuuksia ja itsestäänselvyyksiä. Sopiva tavaramäärä helpottaa arkeamme, mutta liialliset tai jopa liian vähäiset tavaramäärät muodostavat haasteita. Omilla osto- ja kulutustottumuksillamme sekä tavaroiden systemaattisella läpikäymisellä, karsimisella ja järjestämisellä (kuratoimisella) voimme kuitenkin vaikuttaa todella paljon siihen, minkälaisilla tavaroilla ja esineillä kotiamme ja elämäämme täytämme.

Oman kodin esinemäärän hallitsemiseen liittyy monenlaisia näkökulmia, kuten ekologisuus ja kierrättäminen, tavaratyön vaatima ajankäyttö ja vaivannäkö, taloudellisuus ja rahan käyttö, neuvottelut säästämisestä ja poistamisesta sekä tunteet.

Usein kodin tavaroita ja esineitä ei välttämättä tule erikseen hirveästi mietittyä, elleivät ne aiheuta jonkinlaisia haasteita. Nämä haasteet voivat olla esimerkiksi tavaran rikkoutumisia, jolloin niiden tarve tulla huolletuksi, korjatuksi tai korvatuksi uudella tulee ajankohtaiseksi. Haasteet voivat myös liittyä esimerkiksi siihen, että kodin tavarat yksinkertaisesti vaikeuttavat jollain tavalla arjen sujumista (esim. siivoamisen vaikeus). Muutot ja erilaiset kodin sisällä tapahtuvat tilalliset muutokset (lasten muuttaminen kotoa pois, huonejärjestyksen muutokset, remontit jne.) edellyttävät meiltä yleensä lyhyessä ajassa tehokasta tavaroiden käsittelyä.

Tavaroiden käsittely sellaisenaan ei vielä välttämättä tarkoita sitä, että pysähtyisimme varsinaisesti pohtimaan tavaroidemme merkityksiä meille. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun muuton yhteydessä tavarat vain autopilotilla pakataan laatikoihin ja puretaan uuteen paikkaan. Sen sijaan esimerkiksi kodin tavaroiden läpikäyminen vähentämisen ja järjestämisen näkökulmasta edellyttää sitä, että pohditaan tavaroiden arvoa ja merkitystä.

Esineillä on yllättävän monitahoisia vaikutuksia meihin. Ne vaikuttavat esimerkiksi meidän sosiaalisiin suhteisiimme asemoimalla meidät suhteessa toisiin ja suhteessa erilaisiin normeihin. Tavaroiden avulla voidaan ilmaista kuulumista tiettyyn porukkaan. Niillä voidaan normalisoida asioita ja toisaalta niiden avulla voidaan tuoda esille poikkeuksellisia ja persoonallisia asioita. Tavaroilla ilmaistaan itseä, omia arvoja ja arvostuksia, kiinnostuksen kohteita, omaa ajattelua ja tunteita.

Esineisiin voi sitoutua monenlaisia tunteita. Kotien tavarat ovat olleet todistamassa elämän huippuhetkiä kuin myös kriisejä ja vaikeita kokemuksia. Jokainen meistä antaa omille tavaroilleen erilaisia merkityksiä ja näihin merkityksiin vaikuttavat ajatuksemme, tunteemme, kokemuksemme ja muistomme. Tavarat kietoutuvat osaksi omaa tarinaamme ja ne ovat osaltaan tukemassa muistamista ja muistojen taltioimista. Osa tavaroistamme on saattanut kulkea kanssamme pitkiäkin aikoja ja ne ovat voineet ikään kuin sulautua osaksi erilaisia elämänvaiheitamme.

Esineet herättävät meissä siis muistoja, tunteita ja jopa erilaisia aistikokemuksia. Tarkastellessamme itselle merkityksellisiä esineitä saatamme kuulla mielessämme esineeseen ja siihen liittyviin muistoihin liittyviä ääniä. Voimme ehkä nähdä mielessämme esineen alkuperäisen ympäristön tai saatamme jopa haistaa, tai kuvitella haistavamme, esineeseen liittyvän tuoksun. Tai tietty tuoksu saattaa tuoda meille mieleen tietyn esineen. Jokainen meistä aistii ja tunnistaa oman kehomme tuntemuksia eri tavoin. Myös esineet ja niiden muistelu tai niihin liittyvät tunteet saattavat aiheuttaa meille kehollisia tuntemuksia, kuten lämpötilatuntemuksia, väristyksiä, rentoutumista, lihasten kiristymistä/jännittymistä tms. Saatamme jopa pystyä muistamaan, miltä tietyn esineen koskettaminen tuntui, vaikka esinettä ei enää olisi olemassakaan.

Omista tavaroistani tunnistan useampia erityisen merkityksellisiä tai tunne- ja muistopitoisia tavaroita. Kodin järjestämisen kurssia ohjatessani ja keskustellessamme omista merkityksellisistä tavaroistamme, mieleeni putkahti täysin tyhjästä muisto omasta lapsuuden ajan herätyskellostani (joka minulla on kyllä vielä tallessa, mutta ei esillä niin, että se olisi jatkuvasti mielessä). Pystyin siinä hetkessä muistamaan hyvin kirkkaasti, millainen se oli (Mikki Hiiren näköinen rumpalihiiri punaisessa takissaan), millainen ääni siitä lähti (se lauloi kovaäänisen herätyksen hilpeänä rallatuksena ”Hey, hey, hey, good morning, let’s go!”) ja miltä tuntui sammuttaa herätys lakin kullanväristä koristetta painaen (ei liian kovasti, koska se oli hieman rikki ja saattoi irrota). Muistin myös elävästi sen tunteen, kun ei olisi millään jaksanut nousta ylös ja mietin, että ärsyttääkö rallatus vai tuoko se itseasiassa hyvää mieltä. Teininä se yleensä ärsytti, mutta muistoissani se kääntyy nostalgisemmaksi mielen piristäjäksi.

Suomessakin on tehty tutkimusta ihmisten tavarasuhteista. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistolla toimineessa Sensomemo-hankkeessa selvitettiin sitä, miten kodin esineet liittyvät osaksi ihmisten elämäkertaa, minkälaisia merkityksellisiä esineitä ihmisten kodeista löytyy ja millaisia materiaalisia ja aistimellisia muistoja niihin liittyy.

Valokuva Tavaratalo-näyttelystä: hyllylle aseteteltuna pikkutavaroita.
Aarteita Tavaratalo-näyttelyssä.

Kodin järjestämistä voidaan ajatella kodin tavaroiden kuratoimisena

Kuratointi on terminä tutumpi museoiden ja näyttelyiden maailmasta, jossa kuraattorit valitsevat harkiten näyttelyyn hyväksyttävät teokset. Tänä syksynä kävin tutustumassa Anu Tuomisen ”Tavaratalo”-nimiseen näyttelyyn Jyväskylän taidemuseolla. Tuominen on koonnut näyttelyn taideteokset arkisista käyttötavaroista ja materiaaleista. Näyttely herätti ajatuksia tavaroiden merkityksestä ja niiden arvosta. ”Toisen roska on toisen aarre” -sanonta tuli mieleeni useamman kerran näyttelyä kiertäessä. Huomasin myös nostalgisia tunteita, kun tunnistin tavaroita, joihin olen törmännyt oman elämäni varrella. Erityisesti lapsuudesta tutut esineet herättivät ihailua ja ihmettelyä.

Kodin kuratointi (engl. home curation) ei ole vielä Suomessa laajasti tunnettu termi. Käytännössä kodin kuratointi tarkoittaa kodin tavaroiden tietoista läpikäymistä, valikoimista ja järjestämistä. Pitkälle vietynä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kotiin hyväksyttävien tavaroiden valikoiminen ja organisoiminen tehdään tietoisesti ja ajatuksella tiettyjä kriteerejä noudattaen niin, että lopputulos on yksilöllinen ja persoonallinen. Kuratoimiseen liittyy myös vahvasti ajatus tavaroista huolehtimisesta.

Kodin järjestäminen on sitä, että määrität minkälaiset tavarat ovat itsellesi turhia ja minkälaiset tavarat ovat itsellesi tärkeitä ja merkityksellisiä. Järjestämisprosessiin liittyy vahvasti tavaroiden arviointi ja niiden säilyttämisen tai poistamisen harkinta. Turhat tavarat ovat sellaisia, joista voit hankkiutua eroon, kun taas oman elämäsi tärkeät ja merkitykselliset tavarat saavat ansaitsemansa huomion.

Parhaimmillaan kodin järjestäminen ei ole vain ylimääräisestä tavarakuormasta eroon pääsemistä vaan kokonaisvaltaista kodin tunnun luomista sekä viihtyisän ja omannäköisen tilan rakentamista. Esineiden avulla voidaan vaikuttaa vahvasti mielentiloihin ja tunnelmaan. Merkitykselliset esineet auttavat jäsentämään omaa elämänhistoriaa ja kodin tavaroiden omaelämäkerrallinen kuratointi auttaa tuomaan tätä elämänhistoriaa näkyväksi itselle ja muille. Merkityksellisten tavaroiden tarinoiden taltioiminen voidaan nähdä henkilökohtaisen ja oman suvun historian merkityksellisyyden lisäksi jopa kulttuurihistoriallisesti merkittävänä tekona.

Minimalismi-ilmiö, ammattijärjestäjät ja erilaiset järjestämismetodit, kuten Konmari ja kuolinsiivous, ovat erilaisia kodin kuratoinnin ilmentymiä. Kodin tavaroiden läpikäyminen on pitkä prosessi, joka työläydessään vaatii ajan lisäksi fyysisiä ja henkisiä voimavaroja. Oman prosessin tueksi voi saada konkreettista apua ammattijärjestäjältä. Ideoita ja inspiraatiota löytyy alan kirjallisuudesta ja netin syövereistä jo runsain mitoin.

Tässä on sinulle muutamia kysymyksiä, joiden avulla pääset pohtimaan omaa tavarasuhdettasi ja itsellesi merkityksellisiä tavaroita:

💛 Oletko sinä pysähtynyt pohtimaan omia tavaroitasi?

💛 Onko sinulla tavaroita, jotka ovat kulkeneet mukanasi jo pitkään?

💛 Millaisia omaelämäkerrallisesti merkityksellisiä esineitä sinä tunnistat omassa kodissasi?

💛 Vaikuttaako näiden esineiden arvon tunnistaminen siihen, kuinka hyvin pidät niistä huolta?

💛 Onko sinulle tavaroiden tarinat tärkeitä?

💛 Oletko taltioinut itsellesi tärkeimpien tavaroiden tarinat (jälkipolville)?

Maustehyllylle aseteltuja aarteita Tavaratalo-näyttelyssä.
Maustehyllyn aarteita Tavaratalo-näyttelyssä.

Lisälukemista aiheesta:

Koskinen-Koivisto, E., & Kajander, A. (2024). Omaelämäkerrallinen materiaalisuus ja kodin merkitykselliset esineet. Elore, 31(1), 27–44. https://doi.org/10.30666/elore.142666

Kinnunen, V. 2017. Tavarat tiellä: Sosiologinen tutkimus esinesuhteista muutossa. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Magnusson, M. 2017. Mitä jälkeen jää – taito tehdä kuolinsiivous. Tammi

Tutustu myös Anu Tuomisen Tavaratalo -näyttelyyn Jyväskylän taidemuseossa (näyttely on avoinna 19.1.2025 asti): https://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/nayttelyt-ja-tapahtumat/vaihtuvat-nayttelyt/anu-tuominen 

Tutustu Keinuman monipuolisiin ammattijärjestäjän palveluihin alla olevan painikkeen kautta.

Kodin järjestämiseen liittyy tunteita ja arvottamista Read More »

Kuva kivestä, johon on kaiverrettu teksti "Elä unelmasi".

Muistilista lapsiperheen arkeen paluun tueksi

Muistilista lapsiperheen arkeen paluun tueksi

Artikkelia päivitetty 26.2.2025.

Elokuu on perinteisesti arkeen paluun aikaa: lomakausi päättyy, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa käynnistyvät uudet lukuvuodet.

Varsinkin lapsiperheissä uuden lukuvuoden aloitukseen liittyy monia muistettavia asioita. Helpottaakseni tähän liittyvää metatyötä tein sinulle muistilistan helpottamaan lapsiperheen arkeen paluuta.

Poimi listasta teidän perheellenne ajankohtaiset asiat, täydennä puuttuvat asiat (saa vinkata, vaikka kommenteissa minullekin, niin voin tarvittaessa täydentää listaa) ja jätä huomiotta sellaiset, jotka eivät kosketa teidän perhettänne.

Paluu arkeen -muistilista

✅ Tarkista, että jokaiselle perheenjäsenelle on tarvittavat ulkoiluvaatteet, kuten

  • verkkapuku tai muu ohuempi ulkoiluvaatetus ja lenkkarit tai muut vastaavat kengät
  • vedenpitävät ulkoiluvaatteet, kuten kuori- tai sadevaatteet, vedenpitävät kengät tai kumisaappaat
  • päähine, käsineet, huivit ja muut tarvittavat asusteet

✅ Tarkista, että koululaisille (ja tarvittaessa muillekin perheenjäsenille) löytyy tarpeen mukaan

  • oikeankokoinen ja kantajalleen sopiva reppu
  • sisäkengät tai tossut
  • eväsrasia, juomapullo tai muut vastaavat, jos on tarve kuljetella eväitä
  • liikuntavaatteet, sisäpelikengät ja jumppakassi (liikuntatunneille, harrastuksiin jne.)
  • sopivankokoisia sisävaatteita (lapsilla varsinkin housujen lahkeet ovat usein kesän aikana kutistuneet 😉 )

✅ Käy läpi tulevien viikkojen aikataulut (mielellään kaikkien perheenjäsenten kanssa)

  • lasten hoito- ja kouluajat, aikuisten työvuorot
  • harrastukset, lääkärit yms.
  • muut tärkeät tapahtumat ja ajankohdat, kuten vanhempainillat

✅ Vahvista arjen toimintaa tukevia rutiineja, kuten

  • ruokailujen suunnittelua ja ostosten tekemisiä
  • aamu- ja iltarutiineja
  • ota iltaisin hetki seuraavan päivän asioiden valmistelua varten (vaatteet ja tavarat valmiiksi)

Arjen ajanhallintaan voit hyödyntää Keinuman maksutonta, tulostettavaa kalenteria, johon pääset tutustumaan alla olevan painikkeen kautta.

Lempeät muistutukset

Edellä mainittujen konkreettisten tekemisten lisäksi haluaisin
lempeästi muistuttaa sinua myös muutamista muista asioista.

💛 Ota sopivasti aikaa yhdessäololle ja itselle.

💛 Ole armollinen itsellesi, jos arkeen paluu takkuilee, herättää hankalia tunteita tai käy voimille.

💛 Ole avoin muutoksille – usein muutokset ovat hyvästä.

"Avaa sylisi muutokselle, mutta älä päästä irti arvoistasi."
- Dalai Lama

Elätkö arvojesi mukaisesti?

Jos edellä mainitut asiat aiheuttavat sinulle hankalia tunteita, kannustan sinua tarkastelemaan tarkemmin arkeasi ja elämääsi.

Koetko riittämättömyyden tunteita? Onko sinun vaikea asettaa omia tarpeitasi riittävän korkealle prioriteeteissasi? Onko sisäinen puheesi kriittistä ja vaativaa? Aiheuttavatko muutokset stressiä?

Joskus hankalien tunteiden taustalla voi olla, että olet huomaamattasi päätynyt elämään elämääsi vastoin omia arvojasi. Ehkä sisäisen ohjauksen sijaan toimintaasi ohjailevatkin enemmän ulkopuoliset voimat. Silloin voi olla hyvä pysähtyä ja tarkastella tarkemmin omia arvoja ja sitä miten ne näyttäytyvät arjessa. Pienetkin muutokset voivat auttaa sinua ottamaan ohjat omiin käsiisi ja luotsaamaan arkeasi ja elämääsi oikeaan suuntaan.

Olen tehnyt valmennuksellisen ”Minulle tärkeimmät” -tehtäväpohjan, jonka avulla voit tarkastella omia arvojasi ja itsellesi ja perheellesi tärkeitä asioita arjessanne ja elämässänne.

Lataa alla olevan painikkeen kautta Keinuman ”Minulle tärkeimmät” -tehtäväpohja, jonka avulla voit tarkastella itsellesi tärkeitä asioita (arvot, unelmat, tavoitteet, harrastukset, kiitollisuuden aiheet, rutiinit, hyvinvoinninteot ja ihmissuhteet).

Tee tarvittavia muutoksia arkeesi vahvistamalla tärkeitä asioita ja karsimalla turhia tai voimavaroja liikaa kuluttavia asioita pois.

Tasapainoisemman arjen valmentajana autan mielelläni sinua tasapainoisemman arjen äärelle. Ota yhteyttä, jos kaipaat apua arkesi sujuvoittamiseen, kodin järjestämiseen tai oman elämäsi laajempaan tarkasteluun.

Tutustu Tasapainoisemman arjen valmennukseen ja varaa maksuton valmennuskartoitus alla olevan painikkeen kautta.

Muistilista lapsiperheen arkeen paluun tueksi Read More »

Kuva sateen jälkeen taivaalla näkyvästä sateenkaaresta

Tasapainoisempaa arkea, levollisempaa lomaa

Tasapainoisempaa arkea, levollisempaa lomaa

Artikkelia päivitetty 26.2.2025.

Luulen, että aika monelle ihmisistä toive tasapainoisemmasta arjesta ja levollisemmasta lomasta on tuttua.

Tasapainoinen arki ja levollinen loma vaativat pysähtymistä ja asioiden tarkastelua, karsimista ja järjestämistä tärkeysjärjestykseen. Tässä blogikirjoituksessa annan sinulle muutaman vinkin, joiden avulla voit miettiä, miten voisit muokata omaa arkeasi ja lomaasi tasapainoisempaan ja levollisempaan suuntaan.

Kirkasta itsellesi tärkeät ja turhat asiat

Elämme tänä päivänä melkoisen paljouden keskellä – aivan kaikkea on paljon. Tavaroita, kotitöitä, harrastuksia, huolehtimisia, velvollisuuksia, vastuita…

Riittämättömyyden tunne on tullut monille tutuksi seuralaiseksi.

Vastareaktiona kaiken paljouteen on noussut pinnalle minimalismia, downshiftaamista, pakuelämää jne. Haaveillaan siitä, että elämä olisikin isosti erilaista. Useimmille meistä tällaiset ilmiöt saattavat kuitenkin tuntua kovin äärimmäisiltä ja ehkä jopa joltain, joka ei ole syystä tai toisesta itselle edes mahdollista.

Sen sijaan, että tekisit jonkin elämää mullistavan ratkaisun, kuten että päättäisit myydä kaiken omaisuutesi ja lähteä reppureissaamaan ympäri maailmaa, voit aloittaa hieman maltillisemminkin. Itseensä tutustuminen ja itselle tärkeiden ja turhien asioiden tunnistaminen auttavat navigoimaan kaiken paljouden keskellä. 

”Muista, että kovin vähän tarvitaan onnelliseen elämään.”
Marcus Aurelius

Tässä on sinulle muutamia kysymyksiä, joita pohtimalla voit lähteä selvittämään niitä asioita, jotka sinulle riittävät onnelliseen elämään:

  • Mitä ilman et voisi kuvitella eläväsi?
  • Mitkä viisi esinettä tai asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
  • Mitä asioita arvostat?
  • Mistä asioista nautit?
  • Mitkä asiat tuottavat sinulle iloa?

Arjen runsaus, kuormitus ja kaiken paljous heijastuvat usein myös lomiin aiheuttamalla paineita ja korkeita odotuksia loma-ajalle.

Lomalta toivotaan usein kuormituksesta palautumista, mutta aika yleistä on myös se, että arjessa siirrämme asioita lomalla tehtäväksi. Sen lisäksi lomalta toivotaan lähes poikkeuksetta myös elämyksiä, uusia kokemuksia ja jotain arjesta poikkeavaa.

Siinä onkin sitten lomalle jo melko kattava paketti. Luulen, että monille meistä on tuttua, että loma-ajat saattavatkin olla rankempia kuin arki eikä loma välttämättä tuokaan helpotusta kuormitukseen.

Valmistaudu lomalle jäämiseen

Ennen kesälomaa on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, että millaisia odotuksia ja toiveita kesälomalle on asettanut. Joskus on tarpeen karsia kesäsuunnitelmia, jos huomaa, että itsellä on tarve saada enemmän aikaa levolle ja spontaaneille asioille. Kesälomalla on tärkeää muistaa myös laiskotella ja huvitella, eikä vain tehdä arkena tekemättä jääneitä töitä.

”Ei ole hyvä tehdä liian paljon työtä. Täytyy myöskin laiskotella välistä, välistä huvitella.”
Minna Canth

Jos olet jäämässä lähiaikoina lomalle, mutta tekemättömät työt ja loma-ajan toiveet kuormittavat mieltäsi, otapa seuraavaksi eteesi kalenterisi ja paperia ja kynä.

Listaa ensin paperille kaikki mielessäsi pyörivät (tekemättömät) asiat (ne voivat olla esim. työasioita, kotitöitä, loma-ajan suunnitelmia ja toiveita).

Seuraavaksi ota esiin kalenterisi ja tutki siitä päivät/viikot ennen lomaa, loma-aika ja loman jälkeinen aika. Minkälaisia asioita siellä on jo valmiiksi? Ovatko ne ”ansainneet paikkansa” siellä? Vahvista tärkeät asiat ja karsi turhat pois.

Varaa seuraavaksi kalenteristasi itsellesi tarpeellinen määrä aikaa levolle ja laiskottelulle, itsellesi mieluisille puuhille, huvittelulle, loma-ajan toiveille ja muille omia voimavarojasi vahvistaville asioille.

Sitten lajittele listallasi olevat asiat seuraaviin kategorioihin:

  1. älä tee ollenkaan (montako asiaa voisit rehellisesti sijoittaa tähän kategoriaan ilman tunnontuskia?)
  2. tee ennen lomaa (onko suunnitelmasi realistinen?)
  3. tee ennen lomaa, jos on aikaa (siirrä loman alkaessa tälle listalle jääneet asiat tarvittaessa kohtaan 6 tai ehkä jopa kohtaan 1)
  4. tee lomalla (vain kaikista tärkeimmät asiat, jätä tilaa myös haahuilla tai tehdä jotain spontaania)
  5. tee lomalla, jos on aikaa (voitko loman loputtua tähän kohtaan jääneet asiat siirtää kohtaan 6 tai 1?)
  6. tee loman jälkeen (tee uusi arvio loman jälkeen listalla oleville asioille: ovatko ne edelleen tärkeitä vai voiko joistakin niistä luopua?)

Oliko tästä tehtävästä sinulle apua tekemisten karsimisessa ja tärkeiden asioiden laittamisessa tärkeysjärjestykseen?

Jos haluat parantaa omaa arkeasi vahvistamalla omien arvojesi mukaista elämää, luopumalla turhista asioista, tekemällä pieniä hyvinvoinnintekoja ja keskittymällä myönteiseen, tilaa alta Keinuman uutiskirje – saat tilaajalahjaksi Arki keinumaan tasapainoisesti -työkirjan, jossa käsitellään juuri näitä asioita.

Tasapainoisempaa arkea, levollisempaa lomaa Read More »

Ammattijärjestäjä Heidi Poikolainen

Ammattijärjestäjän valinta

Ammattijärjestäjän valinta

Artikkelia päivitetty 26.2.2025.

Oletko jo miettinyt ammattijärjestäjän palveluiden hankkimista, mutta et oikein tiedä, että kenen puoleen kääntyisit? Saatat jo tunteakin jonkun ammattijärjestäjän, mutta mietit ehkä, että onko hän sinulle liian tuttu tai muuten sopiva.

Itselle sopivan ammattijärjestäjän etsimiseen kannattaa käyttää aikaa, sillä uskallan väittää, että ammattijärjestäjän valinta on yhtä tärkeää kuin esimerkiksi terapeutin tai valmentajan valinta. Ammattijärjestäjän ja asiakkaan välinen vuorovaikutus on yhteistyön kulmakiviä ja parhaimmillaan asiakas saa ammattijärjestäjästä itselleen pitkäaikaisen rinnalla kulkijan omalle tavaratyöskentelymatkalleen.

Varmasti kaikki ammattijärjestäjät tarjoavat jonkinlaista maksutonta ja matalan kynnyksen tapaa tutustua itseensä ja omiin toimintatapoihinsa. Suurimmalla osalla ammattijärjestäjistä on jonkinlaiset kotisivut ja/tai somekanavat, joita seuraamalla voit aloittaa tutustumisen. Voit myös ottaa yhteyttä ja keskustella ammattijärjestäjän kanssa omasta tilanteestasi ja palveluntarpeestasi ennen ostopäätöksen tekemistä.

Vaikka omalla alueellasi ei toimisikaan koulutettua ammattijärjestäjää, voit saada omalle järjestämisprojektillesi tukea useilta ammattijärjestäjiltä etänä.

Koulutetut ammattijärjestäjät

Ihmisten tietoisuus ammattijärjestäjien ammattikunnan olemassaolosta on kasvanut hurjasti viime vuosien aikana.

Tiesitkö, että Suomessa on koulutettu ammattijärjestäjiä vuodesta 2011 alkaen? Koulutuksen on Suomeen tuonut Hollannissa ammattijärjestäjänä toimiva suomalaislähtöinen Anne te Velde-Luoma.  

Iso kiitos alamme tunnetuksi tekemisestä kuuluu erilaisissa medioissa esillä olleille kollegoille ja aiheesta kirjoja kirjoittaneille, mutta myös jokaiselle, joka tavalla tai toisella tekee ammattijärjestäjien työtä tunnetuksi ihmisille.

Suomen ammattijärjestäjät ry on jo yli kymmenen vuoden ajan koonnut yhteen ammattijärjestäjäkoulutuksen käyneitä järjestämisen ammattilaisia ja yhdistykseen kuuluu jo yli 250 jäsentä ympäri Suomen. Oman alueesi koulutetut ammattijärjestäjät löydät TÄÄLTÄ.

Valitsemalla ammattijärjestäjäksesi yhdistykseen kuuluvan ammattijärjestäjän, voit olla varma, että hänellä on tietämystä muun muassa järjestämisen perusmetodeista ja työkaluista sekä asiakkaan yksilöllisestä kohtaamisesta ja ohjaamisesta.

Yhdistykseen kuuluvat ammattijärjestäjät ovat myös sitoutuneet noudattamaan ammattijärjestäjien eettistä ohjeistusta, joka korostaa muun muassa asiakkaan etua, kunnioittamista, luottamusta ja vaitiolovelvollisuutta. Voit tutustua ohjeistukseen TÄÄLTÄ.

Suomen ammattijärjestäjät ry huolehtii myös jäseniensä ammattitaidon kehittämisestä täydennyskouluttamalla jäseniään. Maaliskuussa 2024 yhdistys vietti jäsenpäiviään Jyväskylässä vuosikokouksen ja kouluttautumisen merkeissä.

Minulla oli ilo ja kunnia olla suunnittelemassa, järjestämässä ja ohjaamassa toisen koulutuspäivän ”Minä ammattijärjestäjänä” -työpajat.

Työpajoissa perehdyimme omiin vahvuuksiimme, arvoihimme ja osaamiseemme, teimme suunnitelmia oman ammattitaitomme kehittämiseksi ja unelmoimme omasta ja koko ammattijärjestäjien ammattikunnan tulevaisuudesta.

Kuva Minä ammattijärjestäjänä -työpajan työkirjasta.

Ammattijärjestäjät työskentelevät pääsääntöisesti omien yritystensä kautta, joten omien vahvuuksien, arvojen ja osaamisen esille tuominen on oman työllistymisen näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää.

Suhteellisen uutena ammattikuntana olemme myös yhdessä luomassa mielikuvaa ja ihmisten käsityksiä ammattijärjestäjistä. Yhdistämällä voimamme saamme enemmän näkyvyyttä, luotettavuutta ja ammatillisuutta, sen sijaan, että jokainen toimisi yksin. Yhdessä olemme enemmän!

Koen, että yhdistykseen kuulumalla olen saanut mahtavan, toisia tukevan kollegaverkoston sekä tuen omalle ammatilliselle kehittymiselleni.  

"Keskiverto ammattijärjestäjä"

Kuvassa fläppitaululle koostettuja ammattijärjestäjien vahvuuksia.

Osana jäsenpäivän Minä ammattijärjestäjänä -työpajaa osallistujat pääsivät tekemään verkosta löytyvän VIA-luonteenvahvuustestin.

Omien ydinvahvuuksien tunnistamisesta ja niiden käyttämisestä on monenlaista hyötyä elämässä. Ylipäänsä asioiden tekeminen omia vahvuuksia käyttämällä on mielekkäämpää ja merkityksellisempää. Ihmissuhteet toimivat paremmin, terveys ja kokonaisvaltainen hyvinvointi vahvistuu ja vastoinkäymisistä toipuminen on helpompaa omia vahvuuksia hyödyntämällä. 

Ammattijärjestäjinä olemme kaikki yksilöllisiä ja ainutlaatuisia, kukin omanlaisilla vahvuuksillaan ja osaamisillaan varustettuja järjestämisen ammattilaisia. Työpajaan osallistuneiden ammattijärjestäjien (otos noin 10 % jäsenistöstä) luonteenvahvuustestien tulosten pohjalta voimme vetää johtopäätöksen, että ”keskiverto ammattijärjestäjän” ydinvahvuuksia ovat rehellisyys, reiluus, huumori, ystävällisyys ja rakkaus.

Toukokuun 20. päivä vietämme kansainvälistä järjestämisen päivää ja sen kunniaksi Suomen ammattijärjestäjät ry nostaa esille jäseniään omissa somekanavissaan.

Toivottavasti sinäkin löydät itsellesi sopivan ammattijärjestäjän avuksi kodin tavaratyöskentelyyn.

Minä ammattijärjestäjänä

Heidi Poikolainen ammattijärjestäjä ja tasapainoisemman arjen valmentaja

Minkälainen ammattijärjestäjä minä sitten olen?

Jos etsit tavara- ja/tai elämänmuutosmatkallesi lempeää ja myötätuntoista rinnalla kulkijaa, joka auttaisi sinua kirkastamaan tavoitteesi ja luomaan toimintasuunnitelman, ja joka kannustaisi sinua kohti unelmiasi lempeän tilivelvollisuuden saattelemana, olet saattanut löytää etsimäsi.

Minusta saat rehellisen, huolellisen, ratkaisukeskeisen ja ennen kaikkea lempeän ja myötätuntoisen tasapainoisemman arjen valmentajan ja ammattijärjestäjän, joka auttaa sinua kohti tasapainoisempaa tavaramäärää, arkea ja elämää. Minulle jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja arvokas – olipa hänen elämäntilanteensa tai tavarahaasteensa minkälaisia tahansa. Kohtaan asiakkaani yksilöllisesti ja asiakaslähtöisesti.

Vahvuuksiani ammattijärjestäjänä ovat valmennusosaamisen (LCF Life Coach®) ja opettajataustan ansiosta vuorovaikutus-, organisointi- ja suunnittelutaidot.

Luennointi, kouluttaminen, valmentaminen ja työpajojen ohjaaminen ovat myös itselleni mieluisia työskentelytapoja ja tarjoan tasapainoisemman arjen valmennusta tilauksesta myös erilaisille ryhmille ja yhteisöille.

Unelmoin siitä, että saan työskennellä erilaisten ihmisten ja monipuolisten projektien parissa ammattijärjestäjän ja valmentajan osaamistani luovasti yhdistäen.

Elämä on opettanut minulle matkan varrella sen, että asioita ei pidä pitää itsestäänselvyyksinä. Omalle hyvinvoinnilleni on ollut merkityksellistä tutustuminen mindfulnessiin ja olen opetellut elämään enemmän tässä hetkessä, nauttimaan elämän isoista ja pienistä asioista ja huomaamaan ympärilläni hyvää.

Tehdäänkö yhdessä tilaa elämäsi tärkeimmille asioille vähentämällä turhuuksia ja energiasyöppöjä ja kirkastamalla elämäsi timantit? Laitetaan yhdessä arkesi keinumaan tasapainoisesti!

Ystävällisin terveisin, Keinuman Heidi

Valokuvat: Anna Ruotanen

Helpoin tapa päästä keskustelemaan kanssani on varata kalenteristani maksuton soittoaika/etätapaaminen alkukartoitusta varten. Alkukartoituksen aikana voimme tutustua toisiimme ja selvittää olisinko minä oikea henkilö sinua auttamaan! Pääset ajanvaraus-sivulleni suoraan alla olevan painikkeen kautta.

Alla olevan painikkeen kautta pääset tutustumaan tarkemmin Keinuman tarjoamiin monipuolisiin ammattijärjestäjän palveluihin.

Ammattijärjestäjän valinta Read More »

Kausitavaroiden järjestäminen on säännöllistä tavaratyöskentelyä.

Kausitavaroihin liittyvä järjestäminen

Kausitavaroihin liittyvä järjestäminen

Artikkelia päivitetty 26.2.2025.

Vuoden aikana erilaiset tavarat vaativat monenlaista tavaratyötä: pesua ja puhdistamista, huoltamista ja korjaamista, esille ottamista ja takaisin säilöön laittamista.

Rutiinit ja toimintatavat hukassa?

Onko sinulla selkeät ja toimivat rutiinit eri vuodenaikoihin liittyvien tavaroiden käsittelylle? Vai huomaatko jatkuvasti olevasi ns. myöhässä tavaratyöskentelyn kanssa? 

Ehkä talvilelut ovat pihalla vielä kevätjuhlan koittaessa, ehkä grilli on laittamatta talviteloille ensilumien sataessa, ehkä joulukoristeet odottavat hyllyn päällä varastoon viemistä vielä helmikuussa tai vappupallot jäivät kokonaan puhaltamatta. Näiden lisäksi toppa-, kesä- ja välikausivaatteiden ja eri vuodenaikojen asusteiden, kenkien ja harrastusvälineiden parissa saa kulumaan hetken, jos toisenkin. 

Siihen, että tavaratyö kuormittaa tai että siihen ei edes ylipäänsä riitä voimia, vaikuttavat luonnollisesti monenlaiset asiat. Joskus syyt ovat tilapäisiä ja toisinaan taas resurssit saattavat olla jatkuvasti liian vähäiset.

Tavaratyön haasteita

Omalla tavaramatkallani olen tunnistanut monenlaisia esteitä ja haasteita, jotka hankaloittavat hyvin ajoitettua ja sujuvaa tavaratyöskentelyä.

Liian suuri tavaramäärä suhteessa omiin voimavaroihin on ehkä se suurin syy sille, että tavaratyöskentely ei oikein suju. Mitä enemmän tavaraa ja tavarakategorioita on, sitä enemmän ne vaativat aikaa, jaksamista ja työskentelyä.

Toinen syy hommien ja tavaroiden kasaantumiselle löytyy säilytyksestä. Jos tavaroille ei ole luotu omia, ajatuksella suunniteltuja ja nimikoituja paikkoja, eivät ne myöskään todennäköisesti ole hyvässä järjestyksessä.

Jos periaatteena on laittaa (lue: tunkea 😉 ) tavarat vain johonkin, mihin ne sattuvat mahtumaan, on lopputuloksena takuuvarma kaaos. Paikattomuus johtaa useimmiten siihen, että et yksinkertaisesti muista missä mikäkin tavara on ja joudut ehkä käyttämään monien tavaroiden etsimiseen kohtuuttomasti aikaa. Tämä ns. turha ajankäyttö on luonnollisesti pois jostain muusta.

Minulla ainakin on myös ollut taipumusta rakentaa itselleni liian suuria suunnitelmia, kuten että hoidan kaikki talvitavarat (vaatteet, kengät, asusteet, harrastusvälineet jne.) pesuun ja säilöön yhden viikonlopun aikana. Silloin tekemisen aloittamisen kynnys nousee usein liian korkealle, huomaa siirtävänsä ja siirtävänsä aloitusta tai sitten oikeasti rykäisee kaiken kerralla (siinä vaiheessa, kun on jo aivan pakko) ja on sen jälkeen aivan poikki.

Säännöllisellä tavaratyöskentelyllä helpotusta arkeen

Näihin haasteisiin on kuitenkin olemassa helpotusta. Liian kuormittavan tavaratyön ratkaisee tavaroiden määrän vähentäminen, radikaalisti tai pikkuhiljaa – mikä vain itselle parhaiten sopii. 

Säilytyspaikkojen kriittinen arviointi, toimivien ratkaisujen luominen ja asteittainen parantaminen helpottavat ja sujuvoittavat ennen pitkää tavararumbaa. 

Riittävä ennakointi, suunnittelu, tehtävien pilkkominen ja aikatauluttaminen realistisesti auttavat myös selviämään vuoden kierron aikaisista tavaratöistä.

Jos sinulla on kaikkien kausien vaatteet ja tavarat yhtä aikaa esillä ja sen takia kaapit pursuavat ja tavaroita on vaikea ottaa käyttöön tai palauttaa paikoilleen, voi esimerkiksi vaatteiden, asusteiden ja kenkien jakaminen vuodenaikojen mukaisiin ”kapseleihin” helpottaa tavaroiden käyttöä päivittäisessä arjessa. Myös tavaroiden jakaminen yleisestikin käytössä oleviin ja ns. reservissä oleviin tavaroihin tuo helpotusta arkeen.

Ammattijärjestäjältä apua tavaratyöskentelyyn

Jos omat voimavarat, kuten aika, kiinnostus, jaksaminen, osaaminen ja/tai terveys, eivät riitä siihen, että tavaroihin liittyvät työt tulisi tehtyä ajallaan ja kohtuullisella vaivalla, voi ammattijärjestäjän palveluista olla hyötyä ja iloa pitkäksikin aikaa.

Tavaroiden systemaattinen läpikäyminen ja vähentäminen, toimivien säilytysratkaisujen luominen ja tavaratyöhön liittyvien rutiinien vahvistaminen ovat ammattijärjestäjien ydinosaamista.

Ammattijärjestäjä voi olla vaikka säännöllisestikin apuna kausitavaroiden esille ottamisessa ja säilöön laittamisessa! Ehkä olet haaveillut, että joku tulisi ja laittaisi sinun kanssasi kotisi joulukuosiin ja joulun jälkeen joku olisi kaverina laittamassa joulutavarat säilytykseen. Tai ehkä kaipaisit keväisin ja syksyisin apua kausivaatteiden ja -tavaroiden vaihtamisessa.

Kun tavaratyötä tekee vuoden aikana säännöllisesti ja suunnitelmallisesti, tulee samalla tavarat myös käytyä läpi, karsittua, huollettua ja säilytysratkaisuja kehitettyä. Ajan myötä se näkyy mm. siinä, että tavaramäärä vähenee, toiminnallisuus paranee, rahaa säästyy, kun ei tule ostettua turhaa ja ylipäänsä arki helpottuu.

Kannattaa myös muistaa, että ammattijärjestäjän järjestämispalvelusta saa kotitalousvähennystä

Panostus oman kodin tavaratyöhön, on samalla panostus omaan hyvinvointiin, jaksamiseen ja arjen sujumiseen!

Lue lisää kotitalousvähennyksestä: https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/vahennykset/kotitalousvahennys/

Alla olevan painikkeen kautta pääset tutustumaan tarkemmin Keinuman tarjoamiin monipuolisiin ammattijärjestäjän palveluihin.

Kausitavaroihin liittyvä järjestäminen Read More »

Heidistä saat itsellesi lempeän ja kannustavan valmentajan

Täältä löydät itsellesi lempeän ja kannustavan valmentajan

Täältä löydät itsellesi lempeän ja kannustavan valmentajan

Oletko joskus toivonut, että aamulla herätessäsi unelmasi olisi toteutunut kuin ihmeen kaupalla? Sinulla olisi unelmiesi koti, ympärillä rakkaimmat ihmiset, merkityksellinen ja antoisa työ, rahaa enemmän kuin riittävästi, leppoisa arki ja unohtumattomat juhlahetket tai jotain muuta, josta sinä unelmoit.

Uskotko sinä ihmeisiin?

Minä uskon. En kuitenkaan usko siihen, että ihmeet tapahtuisivat yön aikana yllättäen ja meistä itsestämme riippumatta. Tai ehkä joskus voi varmasti käydä niinkin.

Sen sijaan minä uskon siihen, että ihmeitä tapahtuu, kun tiedostamme unelmamme ja otamme ensimmäiset askeleet niitä kohti

Ihmeitä tapahtuu silloin, kun luovumme jostain vanhasta ja teemme tilaa uudelle. Kun päästämme irti meitä huonosti palvelevista uskomuksista ja luomme niiden tilalle uusia, eteenpäin vieviä uskomuksia. Ihmeitä voi myös tapahtua, kun otamme vastaan tunteidemme ja kehomme välittämät viestit ja opimme kuuntelemaan paremmin itseämme. 

Ihmeitä tapahtuu varmasti silloin, kun luotamme itseemme, unelmiimme ja mahdollisuuksiimme.

Sinä olet oman elämäsi ihmeidentekijä

Tasapainoisemman arjen valmentajana en ole ihmeidentekijä. Ammattijärjestäjänä en ole ihmeidentekijä. Mindfulness tunnetaitovalmentajana en ole ihmeidentekijä. Ratkaisukeskeisenä valmentajanakaan en ole ihmeidentekijä. En tule taikasauvani kanssa luoksesi tekemään ihmeitä sinun puolestasi.

Sen sijaan olen lempeä ja myötätuntoinen rinnalla kulkija sinulle sillä polulla, jolla sinä saat ihmeitä aikaan. Sinulla on kaikki avaimet, mahdollisuudet ja voima saada aikaan ihmeitä.

Minä autan sinua tulemaan tietoiseksi potentiaalistasi, autan sinua oivaltamaan ja löytämään ratkaisut ja tuen ja kannustan sinua matkallasi. Olipa kyseessä sitten kodin tavaramäärän taltuttaminen, oman hyvinvoinnin tukeminen tai elämänsuunnan kirkastaminen tai joku muu elämänmuutos tai unelma.

Millaisen valmentajan saat minusta matkallesi?

Ratkaisukeskeisen valmentajan (Valmentamon LCF Life Coach®) koulutuksen aikana sain harjoitella valmentamista ihanien asiakkaiden kanssa. Harjoitusvalmennuksiin osallistuneet antoivat minulle palautetta valmentajana toimimisesta.

Palautteet ovat auttaneet vahvistamaan omaa valmentajan identiteettiäni ja kirkastamaan sitä, millainen valmentaja haluan olla.

Valmennettavani kuvailivat minua valmentajana mm.
seuraavilla tavoilla:

”Heidi oli lämmin, kannustava ja empaattinen ja sai huomioillaan minussa aikaan muutaman ahaa-elämyksen.”

 

”Heidi on aivan ihana Valmentaja <3 niin oikea tähän hommaan!”

 

”Heidi on valmentajana luotettava.”

 

”Heidi on valmentajana kannustava kuuntelija, joka ei tarjoa omia ratkaisuja, kuten ei valmentajan rooliin kuulukaan.”

 

”Heidi on valmentajana erittäin mukava ja hän oli suunnitellut valmennustunnit hyvin. Hän haastoi kysymyksillä minua ajattelemaan itse paljon asioita.”

 

”Heidi on valmentajana äärimmäisen lempeä ja taitava. Hän osaa ohjata tehtävien tekoon juuri oikeilla sanoilla ja äänenpainoilla. Itse koen, että äänen käytöllä on iso merkitys siihen, onko turvallinen olo. Heidi loi joka kerta todella turvallisen olotilan, jossa oli erittäin helppo antaa oman intuition tulla esille. Heidi on juuri oikeassa paikassa tehdessään valmennusta. Hänellä on lämmin sydän, joka välittyi jokaisella valmennuskerralla. Heidistä huokuu rauha ja tasapaino.”

Minusta saat siis lempeän, kannustavan ja myötäelävän  valmentajan, joka kuuntelee, haastaa lempeästi ja auttaa etsimään ratkaisuja ja oikeaa suuntaa.

Ihmeistä todeksi

Ratkaisukeskeisessä valmennuksessa hyödynnetään usein ns. ihmekysymystä. 

”Heräät aamulla ja huomaat, että yön aikana on tapahtunut ihme. Sinä olet juuri sellainen kuin olet aina unelmoinut ja elämäsi on kaikkien haaveidesi toteutuma.” 

  • Mistä huomaat ihmeen tapahtuneen?
  • Mikä on toisin kuin aiemmin?
  • Mitä sinussa on muuttunut?

Mikä olisi sinun ihmeesi? Olipa ihmeesi iso tai pieni, absurdi tai realistinen, epämääräinen tai konkreettinen tai millainen tahansa, autan sinua löytämään omat ihmeesi, tavoitteesi, toimintasuunnitelmasi ja ensimmäiset askeleesi.

Olisi ilo ja kunnia olla osa sinun matkaasi kohti oman ihmeesi toteutumista.

Tasapainoisemman arjen valmentajasi, 

Heidi

Alla olevista linkeistä löydät lisätietoa tarjoamistani palveluista:

Ammattijärjestäjänä autan sinua taltuttamaan kodin tavaramäärän ja löytämään muutosta tukevat oivallukset omasta tavarasuhteestasi. Lue ammattijärjestäjän palveluista lisää alla olevasta linkistä.

Mindfulness tunnetaitovalmentajana autan sinua vahvistamaan läsnäoloasi, tunnetaitojasi ja hyvinvointiasi. Omien tarpeiden tunnistaminen ja huomioon ottaminen kiireisessä arjessa ei aina ole helppoa. Etsitään yhdessä sinun tarpeisiisi sopivat ratkaisut. Mindfulnessiin tutustuminen ja tietoisuus-, läsnäolo- ja tunnetaitojen harjoittelu voidaan sisällyttää Tasapainoisemman arjen valmennukseen. Lue lisää mindfulnessin sisällyttämisestä valmennukseen alla olevasta linkistä.

LCF Life Coachina® autan sinua kirkastamaan omat unelmasi, muutostarpeesi ja tavoitteesi. Etsitään yhdessä sinulle sopivat askeleet niiden toteuttamiseen. Lue lisää ratkaisukeskeisestä Tasapainoisemman arjen valmennuksesta alla olevasta linkistä.

Täältä löydät itsellesi lempeän ja kannustavan valmentajan Read More »

Scroll to Top