Julkaisua päivitetty 2.9.2024.
MITÄ AJATUKSIA SANAT LOMA JA ARKI SINUSSA HERÄTTÄVÄT?
Uskallan arvata, että aika monelle ne tarkoittavat toistensa vastakohtia. Kesän kääntyessä syksyyn esimerkiksi sosiaalinen media on pullollaan #paluuarkeen -postauksia ja varsinkin lapsiperheissä koulujen aloitus liittyy vahvasti arkeen palaamiseen.
Miltä sinusta arkeen palaaminen tuntuu? Monille loman loppuminen ja arjen rutiinien pariin palaaminen on ahdistavaa, kun taas toisille se voi hyvinkin olla mieluisaa, ja jopa helpotuskin.
Omalla kohdallani yksi suurin ero arjen ja loman välillä on se, että lomalla ei yleensä tarvitse herätä herätyskelloon. Toisaalta lapsiperheessä loma-ajat voivat olla jopa arkea kuormittavampia, kun koululaiset lomailevat yleensä pidempään kuin vanhemmat.
Jos kesä on mennyt töitä ja lomailua yhdistellessä, voi arkeen paluu mahdollistaa esimerkiksi paremman keskittymisen töihin ja toisaalta selkeämmän rajauksen työn ja vapaa-ajan välille.
Vaikka itselleni arki ja siihen kuuluvat rutiinit ovat pääsääntöisesti mieluisia asioita enkä ole erityisen kovasti viime vuosina lomaa kaivannutkaan, olen kuitenkin itsekin jossain vaiheessa elämääni kokenut sen, kun lomalta töihin ja arkeen paluu on ahdistanut.
Nykyään olen sitä mieltä, että on hyvä, että lomat tarjoavat pieniä hengähdyshetkiä arjen rutiineista. On hyvä välillä painaa kuvaannollisesti reset-nappia, hidastaa ja elää aikatauluttomampaa elämää. Nautin kuitenkin suunnattomasti arjesta ja sen mukanaan tuomasta rytmistä. Koen, että toimivat rutiinit helpottavat arkea. Olenkin valmis satsaamaan aikaa rutiinien kehittämiseen, sillä tiedän, että sujuvampi arki antaa sitten moninkertaisesti takaisin.
Uupumuskokemuksen ja yrittäjäksi siirtymisen myötä olen alkanut vahvasti ajattelemaan niin, että arjesta pitäisi saada muokattua sellaista, että siitä ei välttämättä kaipaisikaan lomaa (toki silti lomaa on hyvä pitää).
Arkeen on hyvä tuoda myös niitä elementtejä, joita itse pitää lomassa tärkeänä. Ei voi vain suorittaa arkea ja luottaa siihen, että kyllä se loma sitten korjaa kaiken aikanaan. Joskus lomalle voi sattua sellaisia tapahtumia, että esimerkiksi palautuminen arjen stressistä ja akkujen lataaminen ei onnistukaan. En halua myöskään lastata lomalle valtavia paineita palautumisen, yhdessä olemisen, tekemisen, näkemisen ja kokemisen suhteen. Tutkimuksissakin on todettu, että hyvänkin loman vaikutukset haihtuvat yllättävän nopeasti, joten arjen muokkaaminen omaa palautumista ja hyvinvointia tukevaksi on siinäkin mielessä järkevää (esim. Duodecim).
ARJEN MAUSTAMINEN LOMATUNNELMALLA
Arkeen voi lisätä helpottavia rutiineja, pieniä palautumisen hetkiä, hemmottelua ja monenlaisia lomafiilistä tuovia asioita. Lomaa ei silloin kaipaa niin kovasti, kun etsii ja löytää arjesta iloa tuovia asioita.
Omaa onnellisuuttaan voi lisätä sillä, että lomahaaveilun sijaan pyrkii elämään tässä, juuri nyt käsillä olevassa hetkessä ja näkemään siinä mahdollisimman paljon hyvää ja kaunista.
Tässä on sinulle pieni pohdintatehtävä, jota voit käyttää apuna arkeen palaamisessa:
Kuvittele mielessäsi itsesi elämässä omaa arkeasi (voit vaikka sulkea silmäsi hetkeksi aikaa).
Millainen sinä olet eläessäsi omaa arkeasi?
Mistä asioista nautit arjessasi?
Kuvittele mielessäsi itsesi lomalla ollessasi (voit vaikka sulkea silmäsi hetkeksi aikaa).
Millainen sinä olet silloin, kun olet lomalla?
Mistä asioista nautit silloin, kun olet lomalla?
Listaa nyt asioita, joita haluaisit arkeesi lisää. Ne voivat olla esimerkiksi sellaisia asioita, jotka tuottavat sinulle lomafiiliksen. Ne voivat olla ihmisiä, eläimiä, tavaroita, värejä, ääniä, tuoksuja, makuja, kauniita asioita, tunteita, ajatuksia, tekemisiä, kokemuksia tai ihan mitä tahansa.
Valitse listalta vähintään yksi asia, jota voisit lisätä arkeesi helposti ja vaivattomasti. Milloin ja miten se onnistuisi?
Listaa nyt asioita, joista olet valmis luopumaan arjessasi.
Valitse listaltasi yksi pieni asia, josta voit arjessasi konkreettisesti luopua. Milloin ja miten se onnistuisi?
Laita nämä kaksi asiaa toteutukseen ja katso mikä vaikutus sillä on arkeesi.
Palaa tarvittaessa myöhemmin listauksesi ääreen ja ota toteutukseen jotkut toiset asiat. Mitä enemmän pystyt lisäämään arkeesi itsellesi merkityksellisiä ja onnea tuottavia asioita, sitä vähemmän jää tilaa voimavaroja kuluttaville asioille. Kaikkiin asioihin emme aina pysty itse vaikuttamaan, mutta on paljon mitä voimme tehdä.
Minkä lomafiilistä tuovan asian sinä voisit lisätä arkeesi tänään helposti ja vaivattomasti?