Mitä on sopiva määrä tavaraa?

Milloin tavaraa on sopivasti?

JA MILLOIN TAVARAA ON LIIKAA TAI LIIAN VÄHÄN?

Oletko joskus pohtinut, että mikä on sopiva määrä tavaraa? Milloin tavaraa on liikaa tai liian vähän?

 

Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Sopiva määrä on täysin yksilöllistä ja jokaisen täytyy pohtia oma vastauksensa tähän kysymykseen. Tässä kirjoituksessa avaan omia ajatuksiani aiheesta, mikä voi auttaa sinua omissa pohdinnoissasi. Saat myös tietenkin olla kanssani eri mieltä asioista – jokaisella saa olla tästä oma näkemyksensä! Kuulisin mielelläni sinunkin ajatuksia aiheesta, joten jätä halutessasi puumerkkisi kommentteihin.

 

Itse olen tullut pohdinnoissani siihen tulokseen, että minulle sopiva määrä tavaraa on sellainen, josta jaksan pitää säännöllisesti huolta ja joka ei häiritse arjen sujumista. Sopivalla tavaramäärällä arki sujuu vaivattomasti, esimerkiksi pyykkihuolto rullaa tasaisesti, vuodenajan mukaiset vaatteet ovat helposti käytettävissä, eikä kaappien perukoille unohdu tavaroita tai vanhenevia ruokia. Olen vuosien varrella karsinut todella paljon tavaroita, mutta todelliset tulokset alkoivat näkyä vasta, kun tein muutoksia myös kulutustottumuksiini. Eli tavaramäärän vähentämisessä pelkkä karsiminen ei riitä, jos sisään tulee koko ajan uutta tavaraa. Tavaramäärän hallinnassa oleellista on hallita sekä sisään tulevien että poistuvien tavaroiden määrää.

 

Itse olen omalla tavaramatkallani tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että näen jo valon tunnelin päässä. Alan pikkuhiljaa lähestymään sitä pistettä, että tavarat eivät enää hallitse minua vaan minä tavaroita. Matkan varrella omat käsitykseni sopivasta tavaramäärästä ovat muodostuneet koko ajan kohtuullisemmaksi. Minimalistiksi en usko päätyväni, mutta selvästi aiempaa minimalistisemmasta elämäntavasta haaveilen kyllä.

 

Tavaraa on liikaa silloin, kun…

  • se häiritsee arjen sujumista: esimerkiksi siivoaminen on työlästä, tavaroiden etsimiseen menee kohtuuttomasti aikaa tai tavarakasoja joutuu siirtelemään paikasta toiseen  toiminnan onnistumiseksi.
  • et jaksa huolehtia tavaroistasi riittävästi: tällä tarkoitan tavaroiden huoltamista, puhdistamista,  järjestyksessä pitämistä sekä poistamista ja kierrättämistä – on tietysti eri asia olla jaksamatta silloin tällöin kuin säännöllisesti ja joskus jaksamattomuus johtuu muista tekijöistä kuin tavaroiden liiasta määrästä.
  • et muista omistavasi jotain tavaraa ja päädyt ostamaan sen takia uuden samanlaisen – jos tätä tapahtuu usein.
  • tavaramäärä ahdistaa jollain tavalla.

Tavaraa on liian vähän silloin, kun…

  • se häiritsee arjen sujumista: esimerkiksi vaatteet loppuvat kaapista ennen kuin likapyykissä on täyttä koneellista pyykkiä.
  • joudut turvautumaan superluoviin ratkaisuihin arjen sujumiseksi: hakaneula pudonneen napin tilalla tai muovipussi liukurina on varmasti ihan ok, mutta hampaiden peseminen sormella ei liene pitkässä juoksussa järkevää.
  • joudut jättämään sen takia tärkeitä asioita tekemättä tai tapahtumiin osallistumatta: esimerkiksi laskujen maksamatta jättäminen sopivan laitteen puuttuessa tai perhejuhliin osallistumatta jättäminen juhlavaatteiden puutteessa voi aiheuttaa mielipahaa tai entistä isompia ongelmia – toki kaikkea ei tarvitse omistaa itse, sillä monia asioita voi lainata tai vuokrata.
  • tavaroiden puute ylipäänsä tekee elämästä turhan hankalaa.

Tavaraa on toisin sanoen sopivasti silloin, kun…

  • arki sujuu tasapainoisesti: arjen rutiinit onnistuvat helposti, nopeasti ja sujuvasti.
  • jaksat huolehtia tavaroistasi: tavarat pysyvät kunnossa ja järjestyksessä ja ne tulee kierrätettyä tai loppusijoitettua asianmukaisesti silloin, kun niitä ei enää tarvita.
  • tiedät mitä omistat ja ostat vain tarpeeseen.
  • sen puute tai liika määrä ei aiheuta ongelmia arkeen.

Yle Areenasta löytyy jo muutaman vuoden vanha, mutta erittäin mielenkiintoinen Tavarataivas-dokumentti tähän teemaan liittyen. Käyhän katsomassa, jos et ole vielä sitä nähnyt: https://areena.yle.fi/1-2088370

 

Mitä mieltä sinä olet: onko sinulla tavaraa sopivasti, liikaa vai liian vähän?

Keinuma Oy:n logo

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top