Kaikki

Miten voin lisätä lomafiilistä arkeen?

Lomafiilistä arkeen

Julkaisua päivitetty 2.9.2024.

MITÄ AJATUKSIA SANAT LOMA JA ARKI SINUSSA HERÄTTÄVÄT?

Uskallan arvata, että aika monelle ne tarkoittavat toistensa vastakohtia. Kesän kääntyessä syksyyn esimerkiksi sosiaalinen media on pullollaan #paluuarkeen -postauksia ja varsinkin  lapsiperheissä koulujen aloitus liittyy vahvasti arkeen palaamiseen.

 

Miltä sinusta arkeen palaaminen tuntuu? Monille loman loppuminen ja arjen rutiinien pariin palaaminen on ahdistavaa, kun taas toisille se voi hyvinkin olla mieluisaa, ja jopa helpotuskin.

 

Omalla kohdallani yksi suurin ero arjen ja loman välillä on se, että lomalla ei yleensä tarvitse herätä herätyskelloon. Toisaalta lapsiperheessä loma-ajat voivat olla jopa arkea kuormittavampia, kun koululaiset lomailevat yleensä pidempään kuin vanhemmat. 

 

Jos kesä on mennyt töitä ja lomailua yhdistellessä, voi arkeen paluu mahdollistaa esimerkiksi paremman keskittymisen töihin ja toisaalta selkeämmän rajauksen työn ja vapaa-ajan välille.

 

Vaikka itselleni arki ja siihen kuuluvat rutiinit ovat pääsääntöisesti mieluisia asioita enkä ole erityisen kovasti viime vuosina lomaa  kaivannutkaan, olen kuitenkin itsekin jossain vaiheessa elämääni kokenut sen, kun lomalta töihin ja arkeen paluu on ahdistanut.

 

Nykyään olen sitä mieltä, että on hyvä, että lomat tarjoavat pieniä hengähdyshetkiä arjen rutiineista. On hyvä välillä painaa kuvaannollisesti reset-nappia, hidastaa ja elää aikatauluttomampaa elämää. Nautin kuitenkin suunnattomasti arjesta ja sen mukanaan tuomasta rytmistä. Koen, että toimivat rutiinit helpottavat arkea. Olenkin valmis satsaamaan aikaa rutiinien kehittämiseen, sillä tiedän, että sujuvampi arki antaa sitten moninkertaisesti takaisin.

 

Uupumuskokemuksen ja yrittäjäksi siirtymisen myötä olen alkanut vahvasti ajattelemaan niin, että arjesta pitäisi saada muokattua sellaista, että siitä ei välttämättä kaipaisikaan lomaa (toki silti lomaa on hyvä pitää).

 

Arkeen on hyvä tuoda myös niitä elementtejä, joita itse pitää lomassa tärkeänä. Ei voi vain suorittaa arkea ja luottaa siihen, että kyllä se loma sitten korjaa kaiken aikanaan. Joskus lomalle voi sattua sellaisia tapahtumia, että esimerkiksi palautuminen arjen stressistä ja akkujen lataaminen ei onnistukaan. En halua myöskään lastata lomalle valtavia paineita palautumisen, yhdessä olemisen, tekemisen, näkemisen ja kokemisen suhteen. Tutkimuksissakin on todettu, että hyvänkin loman vaikutukset haihtuvat yllättävän nopeasti, joten arjen muokkaaminen omaa palautumista ja hyvinvointia tukevaksi on siinäkin mielessä järkevää (esim. Duodecim).

ARJEN MAUSTAMINEN LOMATUNNELMALLA

Arkeen voi lisätä helpottavia rutiineja, pieniä palautumisen hetkiä, hemmottelua ja monenlaisia lomafiilistä tuovia asioita. Lomaa ei silloin kaipaa niin kovasti, kun etsii ja löytää arjesta iloa tuovia asioita.

 

Omaa onnellisuuttaan voi lisätä sillä, että lomahaaveilun sijaan pyrkii elämään tässä, juuri nyt käsillä olevassa hetkessä ja näkemään siinä mahdollisimman paljon hyvää ja kaunista.

 

Tässä on sinulle pieni pohdintatehtävä, jota voit käyttää apuna arkeen palaamisessa:

 

Kuvittele mielessäsi itsesi elämässä omaa arkeasi (voit vaikka sulkea silmäsi hetkeksi aikaa).

 

Millainen sinä olet eläessäsi omaa arkeasi?

Mistä asioista nautit arjessasi?

 

Kuvittele mielessäsi itsesi lomalla ollessasi (voit vaikka sulkea silmäsi hetkeksi aikaa).

 

Millainen sinä olet silloin, kun olet lomalla?

Mistä asioista nautit silloin, kun olet lomalla?

 

Listaa nyt asioita, joita haluaisit arkeesi lisää. Ne voivat olla esimerkiksi sellaisia asioita, jotka tuottavat sinulle lomafiiliksen. Ne voivat olla ihmisiä, eläimiä, tavaroita, värejä, ääniä, tuoksuja, makuja, kauniita asioita, tunteita, ajatuksia, tekemisiä, kokemuksia tai ihan mitä tahansa.

 

Valitse listalta vähintään yksi asia, jota voisit lisätä arkeesi helposti ja vaivattomasti. Milloin ja miten se onnistuisi?

 

Listaa nyt asioita, joista olet valmis luopumaan arjessasi. 

 

Valitse listaltasi yksi pieni asia, josta voit arjessasi konkreettisesti luopua. Milloin ja miten se onnistuisi? 

 

Laita nämä kaksi asiaa toteutukseen ja katso mikä vaikutus sillä on arkeesi.

 

Palaa tarvittaessa myöhemmin listauksesi ääreen ja ota toteutukseen jotkut toiset asiat. Mitä enemmän pystyt lisäämään arkeesi itsellesi merkityksellisiä ja onnea tuottavia asioita, sitä vähemmän jää tilaa voimavaroja kuluttaville asioille. Kaikkiin asioihin emme aina pysty itse vaikuttamaan, mutta on paljon mitä voimme tehdä.

 

Minkä lomafiilistä tuovan asian sinä voisit lisätä arkeesi tänään helposti ja vaivattomasti?

Lomafiilistä arkeen Read More »

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä takana.

Vuosi yrittäjänä

Ajatuksia yrittäjyydestä ensimmäisen vuoden jälkeen

Reilu vuosi sitten kävelin yritysneuvonnassa käynnin jälkeen Jyväskylän keskustassa ja tajusin, että olen ottamassa isoa askelta yrittäjäksi. Olin jo irtisanoutunut vakituisesta työsuhteesta ja jännitin minkälaisen vastaanoton pari päivää aiemmin työstämäni liiketoimintasuunnitelma saisi neuvonnasta. Vastaanotto oli positiivinen, joten ei ollut enää mitään estettä laittaa asioita eteenpäin. Yritysneuvonnassa käynnin jälkeen meni noin viikko, kun minulla oli jo myönteinen starttirahapäätös kädessä ja muutaman viikon päästä perustamisasiakirjat tehtynä.

Keinuma viettääkin tänään 1-vuotissyntymäpäiväänsä ja minä juhlin sitä, että olen ollut nyt vuoden yrittäjänä. Tähän ensimmäiseen vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista ja mitään näistä kokemuksista en vaihtaisi pois!

Vuosi on pitänyt sisällään valtavan määrän uuden opettelua. Välillä se on tapahtunut helposti ja vaivattomasti ja välillä niin sanotusti kantapään kautta. Yrittäjyys on ollut myös jatkuvaa itseni haastamista ja epämukavuusalueella operoimista. Olen kuitenkin saanut edetä itselleni sopivin, pienin askelin, sopivasti haastaen, onnistumisista iloiten ja epäonnistumisista oppien.

Olen rohkaistunut tämän vuoden aikana hurjan paljon. Minua kehuttiin rohkeaksi, kun hyppäsin yrittäjäksi, mutta tuolloin koin itse, että minulla ei ollut muita vaihtoehtoja enkä nähnyt itsessäni rohkeutta. Nyt sen sijaan huomaan, että ajatukseni ovat alkaneet muuttumaan ja koen, että minusta on tämän vuoden aikana tullut rohkeampi. Olen löytänyt luottamuksen omaan tekemiseeni hitaasti, mutta varmasti. Tunnistan, että olen oppinut uusia asioita ja sen myötä kasvanut ja kehittynyt myös ihmisenä. Helpotusta arkeen tuo myös se, että olen antanut itselleni luvan kasvaa ja kehittyä jatkossakin loppuelämäni ajan. Minun ei tarvitse olla täydellinen, valmis tai täysin osaava onnistuakseni yrittäjänä. Riittää, että olen valmis kehittymään.

 

Olen kiitollinen itselleni, että olen uskaltanut ryhtyä yrittäjäksi ja että uskallan toimia yrittäjänä jatkossakin. Haluan sanoa kiitokseni
tästä ensimmäisestä vuodesta myös kaikille teille,

  • jotka olette kannustaneet minua tällä polullani
  • jotka olette ostaneet Keinuman palveluita tai osallistuneet Keinuman tapahtumiin
  • jotka olette olleet kiinnostuneita Keinumasta ja vierailleet kotisivuillani
  • jotka seuraatte Keinuman somekanavia Instagramissa ja Facebookissa
  • jotka harkitsette Keinuman palveluiden ostamista
  • jotka olette kertoneet tutuillenne Keinumasta kasvokkain tai somessa
  • jotka olette jollain tavalla olleet osa Keinuman tarinaa

Tämä vuosi on antanut minulle valtavasti. Seuraavalta vuodelta toivon

  • lisää uusia kokemuksia
  • rohkeuden kasvattamista entisestään
  • valtavasti ihania kohtaamisia ihmisten kanssa
  • oivalluksia ja uuden oppimista
  • ideoita, luovuutta ja itseni toteuttamista
  • oman polkuni vahvistumista

Vuosi yrittäjänä Read More »

Kuvassa ammattijärjestäjä Heidi Poikolainen kierrätyspisteen äärellä. Kuvassa on mainittu viisi zero waste -ajattelutavan periaatetta: kieltäydy, karsi, käytä uudelleen ja korjaa, kierrätä sekä kompostoi.

Ammattijärjestäjä zero waste -periaatteiden edistäjänä

Ammattijärjestäjä zero waste -periaatteiden edistäjänä

Miten ammattijärjestäjä ja zero waste -ajattelutapa liittyvät toisiinsa?

Artikkelia päivitetty 13.3.2025.

18.3. vietetään kansainvälistä kierrätyspäivää. Toivottavasti saat tästä artikkelista ideoita kierrättämiseen ja jätteiden vähentämiseen.

Zero waste on ajattelutapa, joka kannustaa vähentämään jätteen syntymistä ja tavoittelemaan sellaista elämäntapaa, josta ei synny jätettä. Jätteellä tarkoitetaan kaikkea sellaista materiaalia, jota ei voi kierrättää ja joka päätyy poltettavaksi seka- tai energiajätteenä. Eli tässä ajattelutavassa jätettä ei ole sellaiset asiat, jotka voidaan pitää käytössä tai lopulta kierrättää uudelleen raaka-aineeksi.

Zero waste voidaan suomentaa esimerkiksi nollahukaksi. Nämä molemmat termit viittaavat siihen, että jätettä ei syntyisi ollenkaan. Tavallisesta kuluttajasta ajatus jätteettömästä elämäntavasta voi tuntua melko absurdilta ajatukselta ja arjen sujumista liikaa hankaloittavalta toimintatavalta. Zero waste -ajattelutapaan kannattaa kuitenkin perehtyä, vaikka täysin jätteetön elämäntapa ei olisikaan tavoitteena. Jokainen meistä voi tehdä arjessaan pienen pieniä muutoksia, joilla voidaan edistää jätteettömämpää ja sitä kautta kestävämpää elämäntapaa.

Zero waste -ajattelutapa ei ole kuitenkaan pelkästään jätteiden vähentämistä, vaan myös kiertotaloutta edistävä elämäntapa. Hukan estämisen lisäksi tavoitteena on pitää maapallon resurssit käytössä mahdollisimman pitkään ja sitä kautta vähentää luonnonvarojen ehtymistä. Maailman ylikulutuspäivä julkaistaan vuosittain kesäkuun 5. päivänä (Maailman ympäristöpäivä / World Environment Day). Vuonna 2024 sitä vietettiin 1. elokuuta ja se tarkoittaa sitä, että kyseisenä päivänä ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon vuotuisen kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä kasvihuonekaasupäästöjä. Suomessa ylikulutuspäivä on vuonna 2025 jo 6. huhtikuuta eli suomalaisten kulutustavoilla maapallon luonnonvarat olisi kulutettu jo noin kolmessa kuukaudessa ja maapalloja tarvittaisiin neljä kattamaan maapallon väestön kulutus. Eli meillä on vielä paljon tekemistä kestävän elämäntavan tukemisessa.

Kulutustietoisuuden kasvattaminen tutkimalla esimerkiksi omia kulutustottumuksiaan voi jo itsessään havahduttaa meitä tekemään pieniä muutoksia. Yltiöpäisen kuluttamisen sijaan voimme alkaa ylipäänsä yksinkertaistamaan elämäämme, ottamaan vastuuta omista valinnoistamme ja sitä kautta luoda kysyntää esimerkiksi ekologisemmille vaihtoehdoille.

Zero waste -ajattelutapa pohjautuu alun perin Bea Johnsonin luomiin Viiden R:n (suomeksi Viiden K:n) sääntöihin.

1. Kieltäydy

Tämä on säännöistä tärkein. Voit ehkäistä jätteen syntymistä, kieltäytymällä itsellesi turhasta tavarasta ja kaikesta sellaisesta, joka lopulta päätyisi sekajätteeseen. Käytännössä voit pitää kotisi ulko-oven kynnystä konkreettisena rajapyykkinä – mieti mitä kaikkea päästät kynnyksen yli kotiisi? Pohdi jokaisen asian kohdalla, että tarvitsetko oikeasti kyseistä asiaa? Jos et oikeasti tarvitse näitä asioita, kieltäydy 

  • ilmaisista kaupanpäällisistä
  • lahjoituksista
  • turhista ostoksista.

On äärimmäisen tärkeää tarkastella omia osto- ja kulutustottumuksia kriittisesti, jos haluaa vähentää jätteen syntymistä – näin vältämme jätettä ennen kuin se edes syntyy. Kuluttajien valinnat ohjaavat sitä, mitä meille täällä tuotetaan (kysynnän ja tarjonnan laki). Helppo tapa vähentää jätteen syntymistä on esimerkiksi kieltäytyä kertakäyttötuotteista ja vaihtaa ne tarvittaessa kestotuotteisiin:

  • muovipussit kestokasseihin
  • kertakäyttöastiat oikeisiin astioihin
  • take away -kupit kestoversioihin
  • pakastuspussit uudelleen käytettäviin pakastus-/säilytysrasioihin
  • kertakäyttövaipat kestovaippoihin jne.

2. Karsi

Kaikesta kuluttamisesta ei voi tietenkään kieltäytyä, mutta silloin voi miettiä, että voiko jotain karsia. Zero waste -ajattelutapa kannustaa elämän yksinkertaistamiseen ja kokonaisvaltaisesti kestävämpään elämäntapaan. Voiko jonkin asian korvata jollain toisella, jo olemassa olevalla, asialla? Esimerkiksi keittiövälineissä on monenlaisia välineitä eri tarkoituksiin, vaikka samat asiat voisi hoitaa yhdellä välineellä.

Ammattijärjestäjä on karsimisen ammattilainen, jolta saa konkreettista apua tavaroiden läpikäymiseen ja karsimiseen. Karsimistyön tekeminen auttaa usein myös jatkossa kieltäytymään paremmin itselle turhista asioista.

Itselle turhat tavarat on siis hyvä karsia ja laittaa toisille käyttöön. Tällöin tavaroiden arvo säilyy parhaiten, kun ne ovat ahkerassa käytössä eivätkä passiivisesti säilytyksessä. Tavarat voivat kulua, rikkoutua, vanhentua ja sitä kautta muuttua jätteeksi myös silloin, kun niitä ei käytetä. Tavaralle parhaan arvon saa silloin, kun se on aktiivisessa käytössä ja se käytetään niin sanotusti loppuun asti.

Ekologisin vaihtoehto on käyttää tavara sellaisenaan loppuun asti ja lopulta kierrättää se materiaalin mukaan jatkojalostukseen. Jos itselläsi ei ole käyttökelpoiselle tavaralle käyttöä, myy tai lahjoita se eteenpäin. Tällöin vapautat kotoasi tilaa ja saatat jopa tienata muutaman euron.

Kaikkea ei myöskään tarvitse omistaa itse. Jakamistalous kannustaa lainaamaan, jakamaan omistajuutta tai vuokraamaan tavaroita. Kirjastosta voi lainata kirjojen ja lehtien lisäksi tänä päivänä paljon muitakin asioita. Taloyhtiöt voivat hankkia asukkaiden yhteiseen käyttöön harvemmin tarvittavia työkaluja. Autoilua voi vähentää kimppakyydeillä.

Selkeät roskat ja käyttökelvottomat tavarat on helppo karsia pois ja niiden kohdalla voi hypätä suoraan kierrätykseen.

3. Käytä uudelleen ja korjaa

Kun olet karsinut itsellesi turhat tavarat pois kotoasi, on oletettavasti jäljellä enää sellaisia tavaroita, jotka ovat itsellesi tärkeitä, tarpeellisia ja joita käytät. Pyri käyttämään tavaroita uudelleen mahdollisimman paljon niiden elinkaaren loppuun saakka. Pidennä tavaroiden käyttöikää pitämällä niistä hyvää huolta ja korjaamalla niitä tarvittaessa. Vältä kertakäyttötuotteita ja korvaa ne mahdollisuuksien mukaan kestoversioilla.

Joskus tuotteen käyttöikää voi pidentää korjaamalla, muokkaamalla tai tuunaamalla siitä jotain uutta. Pidä kuitenkin huoli siitä, että materiaalit eivät päädy hautautumaan kaappien perukoille, vaan että ne oikeasti pääsevät käyttöön asti.

4. Kierrätä

Käyttökelpoiset, mutta itselle turhat tavarat, suositellaan siis myymään tai lahjoittamaan, jotta tavarat pääsevät siihen tarkoitukseen, mihin ne ovat alun perin tarkoitettukin. Käyttökelvottomat tavarat sen sijaan tulee kierrättää oikeaoppisesti, jotta niiden raaka-aineet saadaan palautettua uudelleen kiertoon. Nykyinen ajattelumalli on jo hyvin kierrätyskeskeinen ja kierrättäminen on jo melko hyvällä tolalla. Vielä enemmän voisimme kiinnittää huomiota siihen, että tavarat käytettäisiin loppuun asti ennen kierrätystä.

5. Kompostoi

Jätteettömässä ajattelutavassa kaikki edellisten askeleiden ulkopuolelle jäävät asiat olisivat kompostoitavissa ja sitä kautta uudelleen käytettävissä multana.

Esimerkiksi pilaantuneet ja vanhentuneet elintarvikkeet voidaan vielä hyödyntää kompostoimalla, mutta ruokahävikin ehkäiseminen on kuitenkin luonnonvarojen säästämisen kannalta tehokkaampaa.

Ruokahävikkiä voidaan ehkäistä mm.

  • vähentämällä turhaa ostamista
  • ostamalla sopivankokoisia pakkauskokoja
  • hyödyntämällä ruuantähteet 
  • toimivalla ja selkeällä ruokakaappien järjestyksellä

On helppoa sortua ajattelemaan, että ei yhden ihmisen toiminnalla ole merkitystä isossa kuvassa, mutta isotkin joukot muodostuvat lopulta yksittäisistä ihmisistä, joten yksittäiselläkin ihmisellä on vaikutusmahdollisuuksia. Mitä useampi yksittäinen ihminen tekee pienen muutoksen omassa arjessaan, sitä suurempi on kokonaisvaikutus!

Ammattijärjestäjältä saat monipuolista apua tavarahaasteisiisi ja zero waste -periaatteiden kehittämiseen arjessasi. Oman tavarasuhteen ja kulutustottumusten tarkastelu auttaa hahmottamaan itselle tärkeitä asioita ja helpottaa toisaalta myös turhista asioista luopumista. Tavaroiden läpikäyminen, turhien karsiminen ja toimivan järjestyksen luominen tärkeille tavaroille ovat ammattijärjestäjän työn ydinasioita ja ne auttavat luomaan omasta arjestasi sujuvaa ja elämäntavasta kestävämpää. Itselle turhat tavarat kannattaa myydä tai lahjoittaa ja käyttökelvottomat kierrättää oikeaoppisesti. Kodin kierrätyspisteeseen ja sen toimivuuteen kannattaa panostaa, jolloin kierrätys ja kompostointi sujuvat leppoisasti. Ammattijärjestäjältä saat apua kaikkiin näihin vaiheisiin.

LÄHTEET JA LISÄLUKEMISTA:
https://zwf.fi/
https://www.sitra.fi/artikkelit/mita-nama-kasitteet-tarkoittavat/
https://kiertotaloussuomi.fi/
https://www.footprintnetwork.org/
https://wwf.fi/uutiset/2023/03/suomen-ylikulutuspaiva-on-huomenna/
https://nollahukka.wordpress.com/

Tutustu Keinuman monipuolisiin ammattijärjestäjän palveluihin alla olevan painikkeen kautta.

Ammattijärjestäjä zero waste -periaatteiden edistäjänä Read More »

Sitten, kun olen lomalla

Sitten, kun olen lomalla…

Onko sinulla sellainen taipumus, että kasaat kesälomalle listan kaikista tekemättömistä töistä ja stressaannut jo ennen lomaa siitä, kuinka aika ei tule riittämään kaikkien tehtävien tekemiseen? Loman aikana hermot kiristyvät herkästi ja loman loppuminen aiheuttaa ahdistusta. Palautuminen, lepo, rentoutuminen ja lomasta nauttiminen onkin jäänyt tekemättömistä töistä stressaamisen jalkoihin. Jos tämä kuulostaa tutulta, lue ihmeessä eteenpäin.

Minkälaisen listan sinä olet tehnyt kesälomallesi?

Onko sinun listasi ”to do -lista”, joka pursuaa arkena tekemättä jääneitä järjestely-, siivous- tai muita kotitöitä?

  • varaston järjestely
  • vaatehuone kuntoon
  • kodinhoitohuoneen kaapit
  • lastenhuoneet järjestykseen…

Entä jos suunnittelisitkin tänä vuonna hieman toisenlaisen listan kesälomalle? Se voisi olla ns. ”bucket list”, jossa olisi kaikkea kivaa puuhaa, toiveiden ja unelmien toteuttamista ja voisihan siellä olla joku itsellesi tärkeä, tekemättä jäänyt, kotityökin. Mutta tässä listassa pääpaino olisi lomasta nauttimisessa ja arjen kiireistä palautumisessa. Ehkä jonkin itsellesi tärkeän kodin järjestämistyön toteuttamiseksi voisit harkita ammattijärjestäjän palveluiden hankkimista, jolloin järjestämistyölle varataan tietty aika ja se edistyy kahdestaan paljon tehokkaammin kuin yksin tehdessä. Ehkä saat järjestämishetkestä ammattijärjestäjän kanssa uudenlaista motivaatiota järjestämistyöhön, tuoreita ideoita ja ajatuksia sekä vinkkejä omaan kotiisi. 


Ammattijärjestäjä voi auttaa sinua niin lomalla kuin arjessakin. Mitä jos sen sijaan, että kesäloma täyttyisikin tekemättömistä järjestämishommista, suunnittelisitkin kodin järjestämistöiden jakamista vaikka loppuvuoden varrelle niin, että lomalla toteuttaisitkin vaikka vain yhden projektin ja ennen lomaa ja syksymmällä, vaikka joidenkin vapaapäivien aikana jatkaisit. Kun otat apuun mukaan ammattijärjestäjän, homma etenee sujuvasti. Järjestämispäivinä satsaat siihen, että saat keskittyä järjestämiseen ja muina aikoina voit sitten olla miettimättä järjestämishommia ja keskittyä arjen pyörittämiseen. 


Minkälaisen kesäloman toivelistan sinä saisit tehtyä esimerkiksi seuraavan kysymyslistauksen avulla?

 
  • Minkälaisen lepoa tukevan asian haluaisit lomallasi toteuttaa
  • Minkälaisen asian äärellä koet rentoutuvasi?
  • Mistä ulkona tapahtuvasta toiminnasta nautit?
  • Missä haluaisit käydä kesän aikana – lähellä tai kauempana?
  • Mille harrastukselle tai mieluisalle puuhalle haluat varata aikaa kesällä?
  • Mistä asioista haluat erityisesti nauttia kesän aikana?
  • Minkä kodin järjestämis- tai siivoustyön aiot tehdä kesän aikana (valitse se itsellesi tärkein ja pohdi, haluaisitko hankkia apua ja helpotusta sen toteuttamiseen)?

Minun kesäloman toivelistani voit käydä kurkkaamassa Keinuman Instagramista tai Facebookista (linkit löydät sivun alaosasta). Olisi kiva kuulla, minkälaisen kesäloman toivelistan sinä teit!


Sitten, kun olen lomalla… Read More »

Kuolinsiivouksesta elämänsiivoukseen

Kuolinsiivouksesta elämänsiivoukseen

Kun olen vanha…


… haluan elää omannäköistä ja omien arvojeni mukaista elämää. En halua, että arkeni ja mieleni täyttyvät kaiken maailman ”pitäisi”-ajatuksista ja ”sitku”-meiningistä. 


… haluan elää helppoa, turvallista ja leppoisaa arkea omassa kodissani. En halua ylikuormittua tavaroista, velvollisuuksista tai vaatimuksista.


… haluan pystyä tekemään tarvittavia muutoksia joustavasti omat ja läheisten tarpeet huomioiden. Haluan pystyä pyytämään tarvittaessa apua.


… haluan nauttia jokaisesta päivästä ja tehdä itselleni merkityksellisiä asioita. En halua katua tai katkeroitua.


Itseasiassa haluan elää tällä tavalla jo NYT – en vasta sitten, kun olen eläkkeellä, vanha tai jotain muuta vastaavaa. Sorrutko sinäkin ajattelemaan, että jokin asia tapahtuu sitten, kun olen… (jatka haluamallasi tavalla)?


Margareta Magnusson on kirjoittanut kirjan Mitä jälkeen jää – taito tehdä kuolinsiivous. Siinä hän tarkoittaa kuolinsiivouksella sitä, kun ihminen itse käy elämänsä aikana, mielellään jo hyvissä ajoin, läpi tavaransa ja siivoaa turhat pois ja miettii mitä itselle tärkeille asioille tapahtuu oman elämän aikana ja sen jälkeen, kun itse ei enää ole täällä. Magnusson kannustaa ihmisiä tekemään kuolinsiivouksen senkin takia, että jälkipolville ei sitten aikanaan jäisi valtavaa taakkaa tavaroiden läpikäymisessä. 


Kuolinsiivous on sanana sellainen, joka herättää ihmisissä voimakkaita tunteita. Itse asia on kuitenkin minusta erittäin tärkeä. Itse kutsuisin sitä kuitenkin mieluummin elämänsiivoukseksi kuin kuolinsiivoukseksi. Kuolinsiivous-termi sopii minusta paremmin kuolinpesän tyhjentämiseen/läpikäymiseen omaisen kuoltua ja se onkin sitten aivan eri asia kuin omien tavaroiden läpikäyminen eläissään.


Elämänsiivouksen ensisijaisena tavoitteena pitäisi minun mielestäni olla omannäköisen elämän vahvistaminen. Elämänsiivouksessa karsitaan ympäriltä pois kaikki turhat, epämiellyttävät, käyttämättömät tavarat ja miksei muutkin asiat. Silloin jäljelle jää itselle tärkeät ja merkitykselliset tavarat ja asiat ja ne saavat paremmin ansaitsemansa huomion, kun turhuudet on karsittu pois. Elämänsiivouksen voi tehdä elämänsä aikana, milloin vain ja vaikka useamman kerrankin. Usein sitä tehdään pikkuhiljaa, mutta joskus esimerkiksi muutto tai jokin elämän kriisitilanne voi edellyttää prosessin nopeaa läpikäymistä. 


Elämänsiivouksen aikana kirkastuu, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä, mistä asioista nauttii ja mitä asioita haluaa jatkossa omaan elämäänsä tai kotiinsa. Elämänsiivouksen ansiosta tiedät mitä omistat ja missä niitä säilytät. Voit myös kirjata ylös tavaroidesi tarinoita ja ajatuksesi siitä, mitä toivot niille sitten aikanaan tapahtuvan. Elämänsiivous on mielestäni vastuullisuutta omaa elämää, omia tavaroitaan, ympäristöään ja jälkipolviaan kohtaan.


Ammattijärjestäjän työn ja oman elämänkokemukseni kautta olen oivaltanut, että tulevaisuutta kannattaa kuitenkin pohtia jo nyt. Miten varaudun ja ennakoin tulevaisuuden tarpeitani ja mahdollistan itselleni haluamani tavan elää ja asua myös silloin, kun omat voimavarat vähenevät, liikuntakyky heikkenee tai sairaus haastaa arkea. Ammattijärjestäjältä voi saada apua siihen, kuinka järjestää omasta kodista turvallinen, esteetön, viihtyisä ja omaa elämäntapaa tukeva.


Olen työstänyt tästä aiheesta myös ikääntyville suunnatun luennon, jonka olen päässyt toteuttamaan jo muutamia kertoja. Palautteet luennosta ovat olleet hyviä – aihetta on pidetty tärkeänä ja se on herättänyt runsaasti keskustelua ja pohdintoja.  Löydät lisätietoa tästä luennosta Keinuman kotisivuilta.

Kuolinsiivouksesta elämänsiivoukseen Read More »

Arki keinumaan tasapainoisesti -työkirja maksutta uutiskirjeen tilaajille

Arki keinumaan tasapainoisesti -työkirja

UUTISKIRJEEN TILAAJILLE ILMAINEN TYÖKIRJA

Keinuman ensimmäinen työkirja on julkaistu tänään 14.2.2023 ystävänpäivän kunniaksi. Jaan sen kaikille Keinuman uutiskirjeen tilaajille, joten jos haluat saada tämän 20-sivuisen työkirjan omaksesi, tilaa uutiskirje Keinuman etusivulta.


Kerron tässä blogitekstissä hieman työkirjan sisällöstä ja siitä, kuinka se syntyi.


Itse rakastan täyttää kaikenlaisia työkirjoja ja olen täysin vannoutunut listojen ja taulukoiden ystävä. Arjen sujumisen näkökulma on tullut itselleni tärkeäksi lapsiperhearjen, työn ja perheen yhdistämisen haasteiden sekä työuupumuksen myötä. Olen oppinut kantapään kautta sen, että arkeen kannattaa panostaa, sillä sen sujuminen vaikuttaa ihan kaikkeen. Suorittamalla ja täydellisyyteen pyrkimällä ei kuitenkaan pääse kovin pitkälle – en suosittele kokeilemaan. Lempeämpi asenne ja pienet askeleet ovat itselläni olleet paljon toimivampia tapoja tasapainoisempaan arkeen ja sen vuoksi halusin kirjoittaa työkirjan tästä aiheesta.


Nostin tähän työkirjaan neljä keskeistä näkökulmaa tasapainoisempaan arkeen: omien arvojen mukainen elämä, turhasta luopuminen, pienet hyvinvoinnin teot sekä myönteiseen keskittyminen. Nämä ovat toisaalta todella isoja asioita, mutta toisaalta myös sellaisia asioita, että pienetkin muutokset oikeaan suuntaan näkyvät heti arjessa. Nämä aiheet ovat myös sellaisia, että niihin voi palata useita kertoja elämän aikana. Todennäköisesti joka kerta löytyy joitain pieniä konkreettisia tekoja, joita voi tehdä parantaakseen oman arjen sujuvuutta. Näiden pienen pienten tekojen vaikutus moninkertaistuu ajan myötä.


Erityisen tärkeänä koen sen, että jokainen pohtisi niitä itselleen tärkeitä asioita omassa arjessaan. Vahvistamalla arjen tärkeitä asioita ja kaikkia niitä hyväksi havaittuja, toimivia tapoja, pääsee jo pitkälle. Jos vielä karsii ympäriltään erilaisia turhia ja merkityksettömiä asioita, saa kirkastettua niitä itselle tärkeitä asioita entisestään. Luopumalla turhasta vapauttaa energiaa, jaksamista, aikaa ja monia muitakin voimavaroja, joita voi sitten kohdistaa niihin itselle tärkeisiin asioihin.


Omasta hyvinvoinnista huolehtimista ei voi (valitettavasti) ulkoistaa kenellekään eikä sitä voi siirtää myöhemmin tehtäväksi. Itse olen syyllistynyt aiemmin sellaiseen ajattelutapaan, että minulla on aikaa omalle hyvinvoinnille sitten, kun lapseni ovat lentäneet pesästä. Tämänkin ajatustavan olen joutunut muuttamaan, sillä tajusin, että jos en huolehdi hyvinvoinnistani nyt, ei minulla pian ole 10-15 vuoden päästä enää mitään hyvinvointia mistä huolehtia. En kuitenkaan enää ajattele, että hyvinvoinnista huolehtiminen on vain liikuntaa, ruokavaliota ja riittävää unta, vaan ajatukseni hyvinvoinnista ovat monipuolistuneet todella paljon. 


Ihmiselämään kuuluvat myös ne kärsimystä, huolta ja murhetta aiheuttavat asiat. Haasteilta ei kukaan välty elämänsä aikana. Voimme kuitenkin itse vaikuttaa siihen, miten niihin suhtaudumme. Otammeko ne vastaan sellaisina kuin ne ovat, silloin kun niiden aika on vai pelkäämmekö niitä jo etukäteen tai jäämmekö vellomaan niihin? Suuntaamalla tietoisesti huomiomme elämän myönteisiin puoliin voimme tukea ja parantaa omaa hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme. Oma asenteemme on se, mihin jokainen meistä voi vaikuttaa. Surut ja murheet voimme kohdata myötätuntoisesti ja antaa niiden tehdä tehtävänsä ja sen jälkeen voimme suunnata huomiomme muihin asioihin. 


Jos koet, että arkesi kaipaisi lempeää tönäisyä kohti parempaa tasapainoa, tutustu työkirjaan ja pohdi, että mikä olisi tässä hetkessä sellainen pienen pieni asia, jonka voisit toteuttaa helposti. Mitä sinä tarvitset juuri nyt tässä hetkessä?

Arki keinumaan tasapainoisesti -työkirja Read More »

Scroll to Top