Ratkaisukeskeinen valmennus

Mitä tunnetaidot ovat – ja miksi ne ovat tärkeitä tasapainoisemman arjen tavoittelussa?

Mitä tunnetaidot ovat – ja miksi ne ovat tärkeitä tasapainoisemman arjen tavoittelussa?

Moni meistä elää hektistä arkea, jossa on jatkuvasti jotakin hoidettavaa, muistettavaa ja suorittamista vaativaa. Samaan aikaan kaiken keskellä voi olla tunne, että mikään ei oikein riitä. Vaikka ulospäin kaikki näyttäisi olevan kunnossa, sisällä saattaa olla monenlaisia tuntemuksia kuten väsymystä, ärtymystä, levottomuutta, riittämättömyyden tunnetta tai selittämätöntä alakuloa.

Usein näissä hetkissä huomio kääntyy helposti itseen. Syyllistävä ja kriittinen ääni sisällämme saattaa kysyä, että miksi en vain jaksa paremmin tai miksi olen näin laiska/saamaton/huono. Harvemmin pysähdymme kysymään itseltämme lempeästi, että mitä tunteeni yrittävät kertoa minulle?

Tässä kohtaa tunnetaidot astuvat esiin.

Mitä tunnetaidoilla tarkoitetaan?

Tunnetaidot tarkoittavat kykyä tunnistaa, nimetä ja kohdata omia tunteitaan – sekä ymmärtää, miten ne vaikuttavat ajatteluun, käyttäytymiseen, toimintaan ja arjen valintoihin. Hyvät tunnetaidot eivät ole synnynnäinen ominaisuus, joka joko on tai ei ole, vaan ne ovat nimenomaan taitoja, joita voi harjoitella läpi elämän.

Tunnetaidot eivät tarkoita sitä, että arjessa pitäisi olla koko ajan hyvä tai rauhallinen olo. Päinvastoin. Ne auttavat hyväksymään sen, että tunteet vaihtelevat – ja että se on täysin inhimillistä.

Kun tunnetaidot vahvistuvat, opimme suhtautumaan itseemme lempeämmin ja myötätuntoisemmin ja tekemään valintoja, jotka tukevat hyvinvointiamme myös kuormittavissa elämäntilanteissa.

Tunteet eivät ole hyviä tai huonoja

Moni meistä on oppinut ajattelemaan tunteita mustavalkoisesti. Ilo ja kiitollisuus ovat kivoja, hyviä ja toivottuja, kun taas suru, viha tai pelko nähdään helposti hankalina, vaikeina tai ei-toivottuina.

Oma oivallukseni on ollut se, että tunteet eivät ole hyviä tai huonoja – ne ovat kaikki omalla tavallaan tärkeitä ja niillä on meille erilaisia viestejä toimitettavana. Kun pysähdyn uteliaasti tutkimaan omia tunteitani, huomaan niiden usein kertovan jostakin tärkeästä, kuten tarpeesta levätä, rajojen ylittymisestä tai siitä, että jokin asia kaipaa huomiota.

Tunteiden läsnäolo itsessään ei ole ongelma. Se, miten suhtaudumme tunteisiimme tai toimimme niiden pohjalta, voi sen sijaan lisätä kuormitustamme. Tunteita voi ajatella mahdollisuutena pysähtyä kuuntelemaan itseä ja tutustua itseen paremmin.

Kun tunteita tukahdutetaan, kuormitus kasvaa

Moni meistä on taitava jatkamaan eteenpäin, vaikka sisällä kuohuisi. Tunteita sivuutetaan, koska “nyt ei ole aikaa”, “ei tästä ole hyötyä” tai “pitäisi olla kiitollinen”.

Tunteiden tukahduttaminen voi tuntua hetkellisesti helpottavalta, mutta pitkällä aikavälillä se usein lisää kuormitusta. Keholla ja mielellä on tapana muistuttaa itsestään – esimerkiksi väsymyksenä, uupumuksena tai kehon tai mielen erilaisina oireina.

Toinen tärkeä oivallukseni on ollut tämä: tunteiden salliminen ei tarkoita niiden vallassa elämistä tai toimimista. Se tarkoittaa sitä, että annan tunteelle tilaa olla hetken, ikään kuin kutsuisin sen kotiini kyläilemään – ilman tarvetta muuttaa tai korjata sitä. Usein tunne helpottuu jo sillä, että huomaan ja tunnistan sen.

Ja ehkä kaikkein lohdullisin havainto itselleni on ollut se, että nämä tunnevieraat tulevat ja menevät. Myös ne vaikeat. Välillä tunteet tulevat ja menevät niin kuin itse haluavat ja välillä voin itse ohjata niitä lempeästi päättämään vierailunsa ja poistumaan – tai voin nauttia niiden vierailusta sydämeni kyllyydestä.

Tunnetaidot arjessa – työkalut tasapainoisempaan elämään

Tunnetaitojen kehittyminen näkyy arjessa usein pieninä, mutta merkittävinä muutoksina. Kun opimme tunnistamaan ja kuuntelemaan tunteitamme, meidän on esimerkiksi helpompi:

  • tunnistaa omat rajamme ja tarpeemme
  • sanoa tarvittaessa ei
  • tehdä palautumista ja hyvinvointia tukevia valintoja
  • suhtautua itseemme myötätuntoisemmin

Tasapainoinen arki ei tarkoita sitä, että elämä olisi jatkuvasti ruusuilla tanssimista, täydellisesti hallinnassa tai että kuormitusta ei olisi lainkaan. Se tarkoittaa kykyä joustaa, pysähtyä ja reagoida ajoissa – ennen kuin voimavarat ovat täysin lopussa.

Pieni pysähtymisharjoitus

Voit kokeilla tätä harjoitusta missä tahansa arjen keskellä:

  • Mitä tunnen juuri nyt, jos pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan itseäni?
  • Missä kohtaa kehoani tunne tuntuu?
  • Jos tämä tunne yrittäisi kertoa minulle jotakin, mitä se voisi sanoa tai tarvita?

Jo pelkkä pysähtyminen ja huomaaminen voi keventää oloa yllättävän paljon.

Et ole yksin tunnetaitojen harjoittelussa

Tunnetaidot kehittyvät parhaiten silloin, kun niitä saa harjoitella turvallisesti ja omassa tahdissa. Jos kaipaat tukea jaksamiseen, rajojen tunnistamiseen tai arjen kuormituksen keventämiseen, sinun ei tarvitse selvitä yksin.

Tasapainoisemman arjen valmennuksessa tarkastellaan arkea kokonaisuutena – myös tunteiden näkökulmasta. Valmennus tukee sinua tunnistamaan, kuuntelemaan ja hyödyntämään tunteitasi arjen voimavarana. Valmennus tarjoaa tilaa pysähtyä, selkeyttää omaa tilannetta ja rakentaa arkea, jossa myös sinun tarpeillasi ja tunteillasi on merkitystä.

Tutustu Tasapainoisemman arjen valmennukseen ja anna itsellesi lupa rakentaa arkea, joka tuntuu aidosti omalta.

Ylläpidän Facebookissa ”Arki keinumaan tasapainoisesti – Yksinkertaista elämääsi” -nimistä ryhmää. Ryhmässä tavoitteenani on nostaa elämän yksinkertaistamiseen liittyviä teemoja esille ”teema/kuukausi” -ajatuksella. Joulukuun teemana on tunteet. Muiden kuukausien teemoista voit lukea Yksinkertaisempaa elämää-blogiartikkelista.

Vuoden aikana sukellamme jokaiseen teemaan omalla vuorollaan – keskustellen, inspiroituen ja jakaen vinkkejä siitä, miten arjesta voi tehdä lempeästi yksinkertaisempaa ja omannäköisempää. Kirjoitan näistä aiheista myös tulevissa blogikirjoituksissani.

Jos elämän yksinkertaistamiseen liittyvät teemat kiinnostavat sinuakin, tule mukaan ryhmään tai ota blogini aktiiviseen seurantaan. Pääset mukaan ryhmään alla olevasta painikkeesta.

Mitä tunnetaidot ovat – ja miksi ne ovat tärkeitä tasapainoisemman arjen tavoittelussa? Read More »

Black Friday – kulutusjuhlaa vai mahdollisuus tietoisempaan kuluttamiseen?

Black Friday – kulutusjuhlaa vai mahdollisuus tietoisempaan kuluttamiseen?

Tässä artikkelissa pääset pysähtymään ja miettimään, mitä kuluttaminen sinulle merkitsee. Marraskuu on täällä – ja sen myötä myös Black Fridayn ja muiden kulutusjuhlaan räätälöityjen kampanjoiden luoma tarjoushuuma. Kuluttamiseen yllyttävät viestit täyttävät sähköpostit, somefeedit ja postilaatikot. Nykyään Black Friday -kampanjat kestävät usein viikkoja ja houkuttelevat meitä klikkaamaan, vertailemaan ja ostamaan, usein silloinkin, kun emme varsinaisesti tarvitse mitään. Mainokset lupaavat onnea, helpotusta, luksusta ja milloin mitäkin. Mutta mitä jos tänä vuonna pysähtyisit hetkeksi ennen kuin lisäät mitään ostoskoriin? 

Ostamisen helppous ja eroon pääsemisen vaikeus

Useimmista meistä ostaminen tuntuu helpolta ja hyvältä. Se antaa hetkellisen dopamiiniannoksen ja lupauksen paremmasta elämästä. Uusi vaate, keittiölaite tai sisustusesine herättää mielikuvan siitä, että elämä olisi jotenkin parempaa, helpompaa tai kauniimpaa. Mutta tunne on usein lyhyt. Pian huomaatkin, että uusi tavara vie tilaa kodista ja lisää kuormitusta to do -listallasi. Mietipä hetki, minkälaista kaikenlaista tekemistä uusi tavara edellyttää heti kotiutumisen jälkeen (pesuja, puhdistamisia, paikan järjestämisen, huoltoja, korjauksia jne.). Entä vuosien päästä, kun haluat jo päästä tavarasta eroon (kierrättäminen, lahjoittaminen, myyminen)?

Kohti tietoisempaa kuluttamista

Tietoinen kuluttaminen ei tarkoita kaiken kieltämistä tai ostamisen totaalista lopettamista – eipä se edes olisi nyky-yhteiskunnassa mahdollista. Sen sijaan tietoinen kuluttaminen tarkoittaa pysähtymistä ennen ostopäätöstä. Pysähtyminen tarjoaa mahdollisuuden pohtia taustalla vaikuttavia tekijöitä. Moni huomaa, ettei todellinen tarve olekaan itse tavara vaan tunne tarpeen takana. Saatatkin haluta tuntea itsesi kauniimmaksi, hoikemmaksi, älykkäämmäksi, muotitietoisemmaksi, tasapainoisemmaksi tai vaikka onnellisemmaksi. Voisiko vastaus tähän tarpeeseen ollakin jotain muuta kuin tavaroiden ostamista? Mitä sinä oikeasti kaipaat, kun harkitset jonkin uuden tavaran hankkimista?

Ostaminen ei lähtökohtaisesti ole väärin. Silloin kun tarve on todellinen, on hyvä selvittää tarjolla olevat vaihtoehdot ja vertailla niitä. Voisitko esimerkiksi hankkia tavaran käytettynä uuden sijaan? Millainen hintahaitari tuotteella on? Onko eri hintaisilla vaihtoehdoilla eroa laadussa?

Onnellisuus ja tasapaino syntyvät yleensä vähentämällä kuormitusta ja keskittymällä itselle tärkeisiin asioihin. Itselle turhat tavarat voivat olla merkittävässäkin roolissa lisäämässä omaa kuormitusta. Kun tavaraa on vähemmän, on enemmän tilaa olla ja hengittää ja huomata, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Monet asiakkaistanikin ovat oivaltaneet tämän omassa kodissaan ja arjessaan: kun tavaramäärä vähenee, myös mieli kevenee. Tehty työ tavaroiden äärellä saa myös kyseenalaistamaan omia osto- ja kulutustapojaan ja usein rahankäyttö muuttuu tietoisemmaksi.

Elämyksiä ja palveluita tavaroiden sijaan

Tavara tuo usein vain hetkellisen ilon, joka voi hyvinkin pian muuttua haasteeksi: mistä tavara löytää paikkansa, millaista työtä siitä huolehtiminen tuo tullessaan, miten siitä voi päästä halutessaan eroon? Hyvinvointia tukevat elämykset, yhteinen aika läheisten kanssa tai palvelut, jotka helpottavat arkea, tuottavat todennäköisesti laadukkaampaa iloa kuin yksikään uusi tavara. Eikä niistä jää yleensä mitään konkreettisia asioita kotiin pyörimään.

Lahjakortti Ammattijärjestäjä kotiin -palveluun voi olla helpotus ihmiselle, jolla on jo tavaroita joka lähtöön. Tai lahjakortti Tasapainoisemman arjen valmennukseen voi tarjota mahdollisuuden reflektoida omaa elämää ja arkea ja löytää avaimia parempaan itsetuntemukseen tai toivottuihin elämänmuutoksiin.

Ehdotankin, että voisiko Black Fridayn sijaan viettää Slow Fridayn: päivän, jolloin tavaroihin kuluttamisen sijaan keskityttäisiinkin tekemään hyvinvointia ja merkityksellisyyttä tukevia valintoja. Kun muut kiirehtivät tarjousten perässä, sinä voit valita toisin. Voit valita rauhan, selkeyden ja tasapainon.

Poimi alta vinkkejä kulutustottumusten muuttamiseen tietoisemmiksi.

Lempeät vinkit tietoiseen kuluttamiseen

Seuraavat vinkit auttavat sinua kehittämään omaa kuluttamistasi tietoisempaan suuntaan:

  1. Pysähdy ennen ostopäätöksen tekemistä pohtimaan seuraavia kysymyksiä:

·      Miksi haluan tämän?

·      Tarvitsenko tämän oikeasti vai onko ostos halujen täyttämistä?

·      Mitä toivon ostoksen tuovan elämääni? Voinko saada saman myös toisella tavalla kuin tavaraa ostamalla?

  1. Kirjoita ostoslista todellisten tarpeidesi pohjalta ja peilaa niitä omiin arvoihisi.

·      Kirjoita tarpeesi ostoslistaksi, odota muutama päivä ja tarkista listallasi olevat asiat: vieläkö ne ovat tarpeellisia?

·      Mitkä asiat ovat sinulle oikeasti merkityksellisiä ja tärkeitä?

·      Lahjojen osalta varmista lahjansaajan toiveet ennen lahjan ostamista.

  1. Odota vuorokausi ennen kassalle klikkausta tai menemistä. Usein ostohalu hiipuu, kun nukut yön yli ja harkitset tarkemmin.
  2. Panosta laatuun, vastuullisuuteen ja palveluihin. Suosi esimerkiksi:

·      palveluita ja elämyksiä tavaran sijaan

·      lähellä tuotettuja, kotimaisia tuotteita ja palveluita

·      laatua ennen määrää

·      vastuullisesti tuotettuja tavaroita ja palveluita

  1. Muista, että ostamatta jättäminenkin on valinta ja siitäkin voi saada mielihyvää.
    Se voi olla järkevä teko itsellesi, ympäristölle ja kukkarollesi. Mitä sinä voisit jättää ostamatta Black Friday -kampanjoista tai seuraavalla shoppailureissulla?

Paras lahja ei ehkä olekaan lukuisat yllätystavarapaketit kuusen alla, vaan se voi olla myös huolella valitut, saajalleen tarpeelliset ja toiveiden mukaiset tavaralahjat, hetki hyvinvoinnille, palveluita arjen helpottamiseksi tai aikaa läheisten kanssa.

Jos tänä vuonna haluaisit lahjaksi itsellesi tai läheisellesi apua kodin tavaratyöhön tai valmennusta oman elämänsuuntasi kehittämiseen, tutustu Keinuman palveluihin (verkkokaupasta löydät myös lahjakortit Keinuman palveluihin).

Tulevaisuuden sinä kiittää sinua jokaisesta fiksusta valinnasta, jotka tänään teet. 💛

Ylläpidän Facebookissa ”Arki keinumaan tasapainoisesti – Yksinkertaista elämääsi” -nimistä ryhmää. Ryhmässä tavoitteenani on nostaa elämän yksinkertaistamiseen liittyviä teemoja esille ”teema/kuukausi” -ajatuksella. Marraskuun teemana on raha ja kuluttaminen. Muiden kuukausien teemoista voit lukea Yksinkertaisempaa elämää-blogiartikkelista.

Vuoden aikana sukellamme jokaiseen teemaan omalla vuorollaan – keskustellen, inspiroituen ja jakaen vinkkejä siitä, miten arjesta voi tehdä lempeästi yksinkertaisempaa ja omannäköisempää. Kirjoitan näistä aiheista myös tulevissa blogikirjoituksissani.

Jos elämän yksinkertaistamiseen liittyvät teemat kiinnostavat sinuakin, tule mukaan ryhmään tai ota blogini aktiiviseen seurantaan. Pääset mukaan ryhmään alla olevasta painikkeesta.

Black Friday – kulutusjuhlaa vai mahdollisuus tietoisempaan kuluttamiseen? Read More »

Yksinkertaista elämääsi

Yksinkertaista elämääsi: 12 ideaa tasapainoisempaan ja yksinkertaisempaan arkeen

Yksinkertaista elämääsi: 12 ideaa tasapainoisempaan ja yksinkertaisempaan arkeen

Yksinkertaistamalla helpotusta arkeen

Törmäsin taannoin tietoon, että elokuun alussa Yhdysvalloissa vietetään Simplify Your Life -viikkoa. Teemaviikko kutsuu pysähtymään ja tekemään tilaa yksinkertaistamiselle.

Vaikka teemaviikosta ei löytynytkään erityisen paljon tietoa, sen idea muistutti minua jälleen siitä, miten tärkeää on keventää arkea ja vapauttaa tilaa itselle merkityksellisille asioille.

Kun karsimme elämästämme sekä fyysistä että henkistä kuormaa, teemme tilaa tasapainolle, luovuudelle ja oman näköiselle elämänpolulle. Kaiken paljous voi helposti tuntua ylivoimaiselta – silloin on hyvä muistaa, että yksinkertaistaminen ei vaadi suuria harppauksia. Riittää, että aloitat pienestä:

  • järjestä kotona yksi pieni hylly tai taso,
  • siirrä huomiosi yhdestä huoliajatuksesta yhteen kiitollisuuden ajatukseen,
  • tai merkitse kalenteriisi hetki nimellä ”jotain ihan muuta” ja pyhitä se itsellesi tärkeälle asialle.

Pienistä asioista kasvaa vähitellen suuria muutoksia.

Aiheen innostamana koostin 12 erilaista teemaa, joita tarkastelemalla voit lähteä kohti selkeämpää ja tasapainoisempaa arkea.

12 vinkkiä elämän yksinkertaistamiseksi

  1. Aika: Opettele priorisoimaan ajankäyttöäsi.
  2. Ihmissuhteet: Vahvista tärkeitä ihmissuhteitasi ja tarkkaile ja pyri vähentämään sitä, kuinka paljon annat haastavien ihmissuhteiden kuluttaa itseäsi.
  3. Paperit: Karsi paperikuormaa.
  4. Mieli: Opettele tunnistamaan mielesi liikkeitä ja ohjailemaan niitä lempeästi.
  5. Digitaalinen maailma: Karsi digitaalista sälää.
  6. Hyvinvointi: Tue hyvinvointiasi pienillä hyvinvoinnin teoilla ja korvaa huonoja tapoja pikkuisen paremmilla.
  7. Läsnäolo: Vahvista läsnäoloasi tietoisella harjoittelulla.
  8. Rutiinit: Vahvista arkeasi tukevia rutiineja ja luovu turhista.
  9. Ruoka: Vähennä ruokahävikkiä ja ruuanlaitosta aiheutuvaa stressiä ruokasuunnittelulla.
  10. Tavarat ja fyysinen tila: karsi turhia tavaroita ja arvosta enemmän tilaa ympärilläsi – tee kodistasi turvapaikkasi.
  11. Raha ja kuluttaminen: Vähennä turhaa kuluttamista ja siirrä säästyneet rahat säästöön mahdollistamaan unelmiesi toteuttamista.
  12. Tunteet: Opettele tunnistamaan tunteitasi ja kehitä tunnetaitojasi, niin opit käsittelemään haastavia tunteita ja lisäämään myönteisiä tunteita ja onnellisuutta elämääsi.

Ylläpidän Facebookissa ”Arki keinumaan tasapainoisesti – Yksinkertaista elämääsi” -nimistä ryhmää. Ryhmässä tavoitteenani on nostaa näitä teemoja esille ”teema/kuukausi” -ajatuksella. Vuoden aikana sukellamme jokaiseen teemaan omalla vuorollaan – keskustellen, inspiroituen ja jakaen vinkkejä siitä, miten arjesta voi tehdä lempeästi yksinkertaisempaa ja omannäköisempää. Kirjoitan näistä aiheista myös tulevissa blogikirjoituksissani.

Jos tällaiset teemat kiinnostavat sinuakin, tule mukaan ryhmään tai ota blogini aktiiviseen seurantaan. Pääset mukaan ryhmään alla olevasta painikkeesta.

Yksinkertaista elämääsi: 12 ideaa tasapainoisempaan ja yksinkertaisempaan arkeen Read More »

Kuva kivestä, johon on kaiverrettu teksti "Elä unelmasi".

Muistilista lapsiperheen arkeen paluun tueksi

Muistilista lapsiperheen arkeen paluun tueksi

Artikkelia päivitetty 26.2.2025.

Elokuu on perinteisesti arkeen paluun aikaa: lomakausi päättyy, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa käynnistyvät uudet lukuvuodet.

Varsinkin lapsiperheissä uuden lukuvuoden aloitukseen liittyy monia muistettavia asioita. Helpottaakseni tähän liittyvää metatyötä tein sinulle muistilistan helpottamaan lapsiperheen arkeen paluuta.

Poimi listasta teidän perheellenne ajankohtaiset asiat, täydennä puuttuvat asiat (saa vinkata, vaikka kommenteissa minullekin, niin voin tarvittaessa täydentää listaa) ja jätä huomiotta sellaiset, jotka eivät kosketa teidän perhettänne.

Paluu arkeen -muistilista

✅ Tarkista, että jokaiselle perheenjäsenelle on tarvittavat ulkoiluvaatteet, kuten

  • verkkapuku tai muu ohuempi ulkoiluvaatetus ja lenkkarit tai muut vastaavat kengät
  • vedenpitävät ulkoiluvaatteet, kuten kuori- tai sadevaatteet, vedenpitävät kengät tai kumisaappaat
  • päähine, käsineet, huivit ja muut tarvittavat asusteet

✅ Tarkista, että koululaisille (ja tarvittaessa muillekin perheenjäsenille) löytyy tarpeen mukaan

  • oikeankokoinen ja kantajalleen sopiva reppu
  • sisäkengät tai tossut
  • eväsrasia, juomapullo tai muut vastaavat, jos on tarve kuljetella eväitä
  • liikuntavaatteet, sisäpelikengät ja jumppakassi (liikuntatunneille, harrastuksiin jne.)
  • sopivankokoisia sisävaatteita (lapsilla varsinkin housujen lahkeet ovat usein kesän aikana kutistuneet 😉 )

✅ Käy läpi tulevien viikkojen aikataulut (mielellään kaikkien perheenjäsenten kanssa)

  • lasten hoito- ja kouluajat, aikuisten työvuorot
  • harrastukset, lääkärit yms.
  • muut tärkeät tapahtumat ja ajankohdat, kuten vanhempainillat

✅ Vahvista arjen toimintaa tukevia rutiineja, kuten

  • ruokailujen suunnittelua ja ostosten tekemisiä
  • aamu- ja iltarutiineja
  • ota iltaisin hetki seuraavan päivän asioiden valmistelua varten (vaatteet ja tavarat valmiiksi)

Arjen ajanhallintaan voit hyödyntää Keinuman maksutonta, tulostettavaa kalenteria, johon pääset tutustumaan alla olevan painikkeen kautta.

Lempeät muistutukset

Edellä mainittujen konkreettisten tekemisten lisäksi haluaisin
lempeästi muistuttaa sinua myös muutamista muista asioista.

💛 Ota sopivasti aikaa yhdessäololle ja itselle.

💛 Ole armollinen itsellesi, jos arkeen paluu takkuilee, herättää hankalia tunteita tai käy voimille.

💛 Ole avoin muutoksille – usein muutokset ovat hyvästä.

"Avaa sylisi muutokselle, mutta älä päästä irti arvoistasi."
- Dalai Lama

Elätkö arvojesi mukaisesti?

Jos edellä mainitut asiat aiheuttavat sinulle hankalia tunteita, kannustan sinua tarkastelemaan tarkemmin arkeasi ja elämääsi.

Koetko riittämättömyyden tunteita? Onko sinun vaikea asettaa omia tarpeitasi riittävän korkealle prioriteeteissasi? Onko sisäinen puheesi kriittistä ja vaativaa? Aiheuttavatko muutokset stressiä?

Joskus hankalien tunteiden taustalla voi olla, että olet huomaamattasi päätynyt elämään elämääsi vastoin omia arvojasi. Ehkä sisäisen ohjauksen sijaan toimintaasi ohjailevatkin enemmän ulkopuoliset voimat. Silloin voi olla hyvä pysähtyä ja tarkastella tarkemmin omia arvoja ja sitä miten ne näyttäytyvät arjessa. Pienetkin muutokset voivat auttaa sinua ottamaan ohjat omiin käsiisi ja luotsaamaan arkeasi ja elämääsi oikeaan suuntaan.

Olen tehnyt valmennuksellisen ”Minulle tärkeimmät” -tehtäväpohjan, jonka avulla voit tarkastella omia arvojasi ja itsellesi ja perheellesi tärkeitä asioita arjessanne ja elämässänne.

Lataa alla olevan painikkeen kautta Keinuman ”Minulle tärkeimmät” -tehtäväpohja, jonka avulla voit tarkastella itsellesi tärkeitä asioita (arvot, unelmat, tavoitteet, harrastukset, kiitollisuuden aiheet, rutiinit, hyvinvoinninteot ja ihmissuhteet).

Tee tarvittavia muutoksia arkeesi vahvistamalla tärkeitä asioita ja karsimalla turhia tai voimavaroja liikaa kuluttavia asioita pois.

Tasapainoisemman arjen valmentajana autan mielelläni sinua tasapainoisemman arjen äärelle. Ota yhteyttä, jos kaipaat apua arkesi sujuvoittamiseen, kodin järjestämiseen tai oman elämäsi laajempaan tarkasteluun.

Tutustu Tasapainoisemman arjen valmennukseen ja varaa maksuton valmennuskartoitus alla olevan painikkeen kautta.

Muistilista lapsiperheen arkeen paluun tueksi Read More »

Kuva sateen jälkeen taivaalla näkyvästä sateenkaaresta

Tasapainoisempaa arkea, levollisempaa lomaa

Tasapainoisempaa arkea, levollisempaa lomaa

Artikkelia päivitetty 26.2.2025.

Luulen, että aika monelle ihmisistä toive tasapainoisemmasta arjesta ja levollisemmasta lomasta on tuttua.

Tasapainoinen arki ja levollinen loma vaativat pysähtymistä ja asioiden tarkastelua, karsimista ja järjestämistä tärkeysjärjestykseen. Tässä blogikirjoituksessa annan sinulle muutaman vinkin, joiden avulla voit miettiä, miten voisit muokata omaa arkeasi ja lomaasi tasapainoisempaan ja levollisempaan suuntaan.

Kirkasta itsellesi tärkeät ja turhat asiat

Elämme tänä päivänä melkoisen paljouden keskellä – aivan kaikkea on paljon. Tavaroita, kotitöitä, harrastuksia, huolehtimisia, velvollisuuksia, vastuita…

Riittämättömyyden tunne on tullut monille tutuksi seuralaiseksi.

Vastareaktiona kaiken paljouteen on noussut pinnalle minimalismia, downshiftaamista, pakuelämää jne. Haaveillaan siitä, että elämä olisikin isosti erilaista. Useimmille meistä tällaiset ilmiöt saattavat kuitenkin tuntua kovin äärimmäisiltä ja ehkä jopa joltain, joka ei ole syystä tai toisesta itselle edes mahdollista.

Sen sijaan, että tekisit jonkin elämää mullistavan ratkaisun, kuten että päättäisit myydä kaiken omaisuutesi ja lähteä reppureissaamaan ympäri maailmaa, voit aloittaa hieman maltillisemminkin. Itseensä tutustuminen ja itselle tärkeiden ja turhien asioiden tunnistaminen auttavat navigoimaan kaiken paljouden keskellä. 

”Muista, että kovin vähän tarvitaan onnelliseen elämään.”
Marcus Aurelius

Tässä on sinulle muutamia kysymyksiä, joita pohtimalla voit lähteä selvittämään niitä asioita, jotka sinulle riittävät onnelliseen elämään:

  • Mitä ilman et voisi kuvitella eläväsi?
  • Mitkä viisi esinettä tai asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
  • Mitä asioita arvostat?
  • Mistä asioista nautit?
  • Mitkä asiat tuottavat sinulle iloa?

Arjen runsaus, kuormitus ja kaiken paljous heijastuvat usein myös lomiin aiheuttamalla paineita ja korkeita odotuksia loma-ajalle.

Lomalta toivotaan usein kuormituksesta palautumista, mutta aika yleistä on myös se, että arjessa siirrämme asioita lomalla tehtäväksi. Sen lisäksi lomalta toivotaan lähes poikkeuksetta myös elämyksiä, uusia kokemuksia ja jotain arjesta poikkeavaa.

Siinä onkin sitten lomalle jo melko kattava paketti. Luulen, että monille meistä on tuttua, että loma-ajat saattavatkin olla rankempia kuin arki eikä loma välttämättä tuokaan helpotusta kuormitukseen.

Valmistaudu lomalle jäämiseen

Ennen kesälomaa on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, että millaisia odotuksia ja toiveita kesälomalle on asettanut. Joskus on tarpeen karsia kesäsuunnitelmia, jos huomaa, että itsellä on tarve saada enemmän aikaa levolle ja spontaaneille asioille. Kesälomalla on tärkeää muistaa myös laiskotella ja huvitella, eikä vain tehdä arkena tekemättä jääneitä töitä.

”Ei ole hyvä tehdä liian paljon työtä. Täytyy myöskin laiskotella välistä, välistä huvitella.”
Minna Canth

Jos olet jäämässä lähiaikoina lomalle, mutta tekemättömät työt ja loma-ajan toiveet kuormittavat mieltäsi, otapa seuraavaksi eteesi kalenterisi ja paperia ja kynä.

Listaa ensin paperille kaikki mielessäsi pyörivät (tekemättömät) asiat (ne voivat olla esim. työasioita, kotitöitä, loma-ajan suunnitelmia ja toiveita).

Seuraavaksi ota esiin kalenterisi ja tutki siitä päivät/viikot ennen lomaa, loma-aika ja loman jälkeinen aika. Minkälaisia asioita siellä on jo valmiiksi? Ovatko ne ”ansainneet paikkansa” siellä? Vahvista tärkeät asiat ja karsi turhat pois.

Varaa seuraavaksi kalenteristasi itsellesi tarpeellinen määrä aikaa levolle ja laiskottelulle, itsellesi mieluisille puuhille, huvittelulle, loma-ajan toiveille ja muille omia voimavarojasi vahvistaville asioille.

Sitten lajittele listallasi olevat asiat seuraaviin kategorioihin:

  1. älä tee ollenkaan (montako asiaa voisit rehellisesti sijoittaa tähän kategoriaan ilman tunnontuskia?)
  2. tee ennen lomaa (onko suunnitelmasi realistinen?)
  3. tee ennen lomaa, jos on aikaa (siirrä loman alkaessa tälle listalle jääneet asiat tarvittaessa kohtaan 6 tai ehkä jopa kohtaan 1)
  4. tee lomalla (vain kaikista tärkeimmät asiat, jätä tilaa myös haahuilla tai tehdä jotain spontaania)
  5. tee lomalla, jos on aikaa (voitko loman loputtua tähän kohtaan jääneet asiat siirtää kohtaan 6 tai 1?)
  6. tee loman jälkeen (tee uusi arvio loman jälkeen listalla oleville asioille: ovatko ne edelleen tärkeitä vai voiko joistakin niistä luopua?)

Oliko tästä tehtävästä sinulle apua tekemisten karsimisessa ja tärkeiden asioiden laittamisessa tärkeysjärjestykseen?

Jos haluat parantaa omaa arkeasi vahvistamalla omien arvojesi mukaista elämää, luopumalla turhista asioista, tekemällä pieniä hyvinvoinnintekoja ja keskittymällä myönteiseen, tilaa alta Keinuman uutiskirje – saat tilaajalahjaksi Arki keinumaan tasapainoisesti -työkirjan, jossa käsitellään juuri näitä asioita.

Tasapainoisempaa arkea, levollisempaa lomaa Read More »

Heidistä saat itsellesi lempeän ja kannustavan valmentajan

Täältä löydät itsellesi lempeän ja kannustavan valmentajan

Täältä löydät itsellesi lempeän ja kannustavan valmentajan

Oletko joskus toivonut, että aamulla herätessäsi unelmasi olisi toteutunut kuin ihmeen kaupalla? Sinulla olisi unelmiesi koti, ympärillä rakkaimmat ihmiset, merkityksellinen ja antoisa työ, rahaa enemmän kuin riittävästi, leppoisa arki ja unohtumattomat juhlahetket tai jotain muuta, josta sinä unelmoit.

Uskotko sinä ihmeisiin?

Minä uskon. En kuitenkaan usko siihen, että ihmeet tapahtuisivat yön aikana yllättäen ja meistä itsestämme riippumatta. Tai ehkä joskus voi varmasti käydä niinkin.

Sen sijaan minä uskon siihen, että ihmeitä tapahtuu, kun tiedostamme unelmamme ja otamme ensimmäiset askeleet niitä kohti

Ihmeitä tapahtuu silloin, kun luovumme jostain vanhasta ja teemme tilaa uudelle. Kun päästämme irti meitä huonosti palvelevista uskomuksista ja luomme niiden tilalle uusia, eteenpäin vieviä uskomuksia. Ihmeitä voi myös tapahtua, kun otamme vastaan tunteidemme ja kehomme välittämät viestit ja opimme kuuntelemaan paremmin itseämme. 

Ihmeitä tapahtuu varmasti silloin, kun luotamme itseemme, unelmiimme ja mahdollisuuksiimme.

Sinä olet oman elämäsi ihmeidentekijä

Tasapainoisemman arjen valmentajana en ole ihmeidentekijä. Ammattijärjestäjänä en ole ihmeidentekijä. Mindfulness tunnetaitovalmentajana en ole ihmeidentekijä. Ratkaisukeskeisenä valmentajanakaan en ole ihmeidentekijä. En tule taikasauvani kanssa luoksesi tekemään ihmeitä sinun puolestasi.

Sen sijaan olen lempeä ja myötätuntoinen rinnalla kulkija sinulle sillä polulla, jolla sinä saat ihmeitä aikaan. Sinulla on kaikki avaimet, mahdollisuudet ja voima saada aikaan ihmeitä.

Minä autan sinua tulemaan tietoiseksi potentiaalistasi, autan sinua oivaltamaan ja löytämään ratkaisut ja tuen ja kannustan sinua matkallasi. Olipa kyseessä sitten kodin tavaramäärän taltuttaminen, oman hyvinvoinnin tukeminen tai elämänsuunnan kirkastaminen tai joku muu elämänmuutos tai unelma.

Millaisen valmentajan saat minusta matkallesi?

Ratkaisukeskeisen valmentajan (Valmentamon LCF Life Coach®) koulutuksen aikana sain harjoitella valmentamista ihanien asiakkaiden kanssa. Harjoitusvalmennuksiin osallistuneet antoivat minulle palautetta valmentajana toimimisesta.

Palautteet ovat auttaneet vahvistamaan omaa valmentajan identiteettiäni ja kirkastamaan sitä, millainen valmentaja haluan olla.

Valmennettavani kuvailivat minua valmentajana mm.
seuraavilla tavoilla:

”Heidi oli lämmin, kannustava ja empaattinen ja sai huomioillaan minussa aikaan muutaman ahaa-elämyksen.”

 

”Heidi on aivan ihana Valmentaja <3 niin oikea tähän hommaan!”

 

”Heidi on valmentajana luotettava.”

 

”Heidi on valmentajana kannustava kuuntelija, joka ei tarjoa omia ratkaisuja, kuten ei valmentajan rooliin kuulukaan.”

 

”Heidi on valmentajana erittäin mukava ja hän oli suunnitellut valmennustunnit hyvin. Hän haastoi kysymyksillä minua ajattelemaan itse paljon asioita.”

 

”Heidi on valmentajana äärimmäisen lempeä ja taitava. Hän osaa ohjata tehtävien tekoon juuri oikeilla sanoilla ja äänenpainoilla. Itse koen, että äänen käytöllä on iso merkitys siihen, onko turvallinen olo. Heidi loi joka kerta todella turvallisen olotilan, jossa oli erittäin helppo antaa oman intuition tulla esille. Heidi on juuri oikeassa paikassa tehdessään valmennusta. Hänellä on lämmin sydän, joka välittyi jokaisella valmennuskerralla. Heidistä huokuu rauha ja tasapaino.”

Minusta saat siis lempeän, kannustavan ja myötäelävän  valmentajan, joka kuuntelee, haastaa lempeästi ja auttaa etsimään ratkaisuja ja oikeaa suuntaa.

Ihmeistä todeksi

Ratkaisukeskeisessä valmennuksessa hyödynnetään usein ns. ihmekysymystä. 

”Heräät aamulla ja huomaat, että yön aikana on tapahtunut ihme. Sinä olet juuri sellainen kuin olet aina unelmoinut ja elämäsi on kaikkien haaveidesi toteutuma.” 

  • Mistä huomaat ihmeen tapahtuneen?
  • Mikä on toisin kuin aiemmin?
  • Mitä sinussa on muuttunut?

Mikä olisi sinun ihmeesi? Olipa ihmeesi iso tai pieni, absurdi tai realistinen, epämääräinen tai konkreettinen tai millainen tahansa, autan sinua löytämään omat ihmeesi, tavoitteesi, toimintasuunnitelmasi ja ensimmäiset askeleesi.

Olisi ilo ja kunnia olla osa sinun matkaasi kohti oman ihmeesi toteutumista.

Tasapainoisemman arjen valmentajasi, 

Heidi

Alla olevista linkeistä löydät lisätietoa tarjoamistani palveluista:

Ammattijärjestäjänä autan sinua taltuttamaan kodin tavaramäärän ja löytämään muutosta tukevat oivallukset omasta tavarasuhteestasi. Lue ammattijärjestäjän palveluista lisää alla olevasta linkistä.

Mindfulness tunnetaitovalmentajana autan sinua vahvistamaan läsnäoloasi, tunnetaitojasi ja hyvinvointiasi. Omien tarpeiden tunnistaminen ja huomioon ottaminen kiireisessä arjessa ei aina ole helppoa. Etsitään yhdessä sinun tarpeisiisi sopivat ratkaisut. Mindfulnessiin tutustuminen ja tietoisuus-, läsnäolo- ja tunnetaitojen harjoittelu voidaan sisällyttää Tasapainoisemman arjen valmennukseen. Lue lisää mindfulnessin sisällyttämisestä valmennukseen alla olevasta linkistä.

LCF Life Coachina® autan sinua kirkastamaan omat unelmasi, muutostarpeesi ja tavoitteesi. Etsitään yhdessä sinulle sopivat askeleet niiden toteuttamiseen. Lue lisää ratkaisukeskeisestä Tasapainoisemman arjen valmennuksesta alla olevasta linkistä.

Täältä löydät itsellesi lempeän ja kannustavan valmentajan Read More »

Scroll to Top